Hei,
selittäisitkö vielä “tyhmälle”, miksi poikaamme ei ole koko asiakkuutemme aikana huostaanotettu? Hänestä on kuitenkin tehty useampia lastensuojeluilmoituksia. Kuinka huonosti asioiden pitää olla, että hänella olisi edessään ihan todellinen valinta: käy koulua tai joudut koulukotiin?
Kysyn tätä siksi, että minulla on ajoittain tunne, että poika saisi elämän syrjästä paremmin kiinni jossain muualla kuin kotona. En meinaa itsekään uskoa, että ajattelen näin, koska olen pitänyt itseäni aina hyvänä vanhempana. Me emme saa häneen minkäänlaista otetta mitä tulee koulunkäyntiin ja oman elämän hallintaan. Vaikka meillä perheenä sujuu näennäisesti hyvin, ei poika ole onnellinen ja on edelleenkin syrjäytymisvaarassa/syrjäytynyt. Mielestäni hänelle pitäisi tarjota/pakottaa jokin vaihtoehto, joka saisi hänet todella pysähtymään ja ajattelemaan.
En ole tässä nyt mitenkään sillä mielellä liikkeellä, että “kun vanhemmuus on niin vaikeaa, niin haluan luopua lapsestani”...vaan haluaisin poikani saavan ihan todellisen mahdollisuuden saada oma elämä hallintaan ja koulu käytyä. Onko odottaminen ja kaikkiin pojan oikkuihin suostuminen oikea vaihtoehto?
Poikamme kanssa voidaan käydä vaikka tuhat keskustelua ja tehdä vaikka kuinka monta “opiskelusuunnitelmaa” ja hän on hyvinkin yhteistyökykyinen ja myöntelee ja “sitoutuu”. Hän kuitenkin tekee sen usein vain päästäkseen eroon tilanteesta, koska tietää, että seuraavaan isoon kokoukseen on aina muutama kuukausi aikaa. Tällä välin hän käy koulua miten sattuu, täysin piittaamatta sopimuksista.
----
Poika aloitti koulun tiistaina hienosti menemällä sinne jo heti ensimmäisenä päivänä. Seuraava päivä oli kuitenkin jo lintsausta. Tukihenkilölleen hän kertoi olleensa huonovointinen, äidilleen kertoi pitävänsä vain vapaapäivän. Eli näin tämä sama poissaolorumba taas lähtee käyntiin! Tänään poika lähti kouluun. Lieneekö syynä se, että minulla on vapaapäivä tai että koululla on valokuvaus.
Pyydän muistuttamaan, että pojan 8. luokan todistuksessa oli keväältä 250 poissaolotuntia ja siinä olivat vain tilastoihin merkityt poissaolot. Merkitsemättä jäi usein opettajan poissaolon takia myös pojan poissaolot. Poikamme kävi loppukeväästä vain ja ainoastaan kerran viikossa koulussa, siinä ei ole mitään hyvää.
selittäisitkö vielä “tyhmälle”, miksi poikaamme ei ole koko asiakkuutemme aikana huostaanotettu? Hänestä on kuitenkin tehty useampia lastensuojeluilmoituksia. Kuinka huonosti asioiden pitää olla, että hänella olisi edessään ihan todellinen valinta: käy koulua tai joudut koulukotiin?
Kysyn tätä siksi, että minulla on ajoittain tunne, että poika saisi elämän syrjästä paremmin kiinni jossain muualla kuin kotona. En meinaa itsekään uskoa, että ajattelen näin, koska olen pitänyt itseäni aina hyvänä vanhempana. Me emme saa häneen minkäänlaista otetta mitä tulee koulunkäyntiin ja oman elämän hallintaan. Vaikka meillä perheenä sujuu näennäisesti hyvin, ei poika ole onnellinen ja on edelleenkin syrjäytymisvaarassa/syrjäytynyt. Mielestäni hänelle pitäisi tarjota/pakottaa jokin vaihtoehto, joka saisi hänet todella pysähtymään ja ajattelemaan.
En ole tässä nyt mitenkään sillä mielellä liikkeellä, että “kun vanhemmuus on niin vaikeaa, niin haluan luopua lapsestani”...vaan haluaisin poikani saavan ihan todellisen mahdollisuuden saada oma elämä hallintaan ja koulu käytyä. Onko odottaminen ja kaikkiin pojan oikkuihin suostuminen oikea vaihtoehto?
Poikamme kanssa voidaan käydä vaikka tuhat keskustelua ja tehdä vaikka kuinka monta “opiskelusuunnitelmaa” ja hän on hyvinkin yhteistyökykyinen ja myöntelee ja “sitoutuu”. Hän kuitenkin tekee sen usein vain päästäkseen eroon tilanteesta, koska tietää, että seuraavaan isoon kokoukseen on aina muutama kuukausi aikaa. Tällä välin hän käy koulua miten sattuu, täysin piittaamatta sopimuksista.
----
Poika aloitti koulun tiistaina hienosti menemällä sinne jo heti ensimmäisenä päivänä. Seuraava päivä oli kuitenkin jo lintsausta. Tukihenkilölleen hän kertoi olleensa huonovointinen, äidilleen kertoi pitävänsä vain vapaapäivän. Eli näin tämä sama poissaolorumba taas lähtee käyntiin! Tänään poika lähti kouluun. Lieneekö syynä se, että minulla on vapaapäivä tai että koululla on valokuvaus.
Pyydän muistuttamaan, että pojan 8. luokan todistuksessa oli keväältä 250 poissaolotuntia ja siinä olivat vain tilastoihin merkityt poissaolot. Merkitsemättä jäi usein opettajan poissaolon takia myös pojan poissaolot. Poikamme kävi loppukeväästä vain ja ainoastaan kerran viikossa koulussa, siinä ei ole mitään hyvää.
----
Voiko poika oikeasti päättää jättää koulun käymättä loppuun ja siitä ei
sitten oikeasti ole mitään seurauksia, vaikka Suomessa on oppivelvollisuuslaki?
Emmekö me vanhemmat ihan todella voi pakottaa häntä mihinkään? Eikö
sosiaalitoimi voi todella pakottaa häntä mihinkään? Entä jos hänellä todella
olisikin parempi jossain muualla kuin kotona?
----
Pakko nämä kysymykset on kysyä, kun ne pyörivät mielessä koko ajan.
Terveisin
Pojan äiti
----
Pakko nämä kysymykset on kysyä, kun ne pyörivät mielessä koko ajan.
Terveisin
Pojan äiti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti