Huh, miten voi vieläkin ahdistaa näin paljon…
Kuulin, ettei poika ole kahteen viikkoon ollut koulussa. Hän on jo aikuinen, asuu omassa kämpässä ja hoitaa omat asiansa. Silti oloni on tismalleen kuten kuusi vuotta sitten, kun hän lakkasi käymästä seiskaluokkaa. Yritän olla hätääntymättä ja hengittelen töissä syvään. Nenäni punoittaa ja kyynelet valuvat.
Kaksi viikkoa sitten pojan tyttöystävä jätti hänet reilun kahden vuoden seurustelun jälkeen. Poikani on aivan murtunut, eikä jaksa käsittää sitä, että toinen ei enää rakastakaan. Tuon verran hän on minulle kertonut. En tiedä eron taustoja, vaikka ymmärrän, että kaksi vuotta on todella pitkä aika alle parikymppisen elämässä. Tämän jälkeen pojalta niin sanotusti tippui hanskat käsistä. Niin hän aina reagoi kaikkeen: kun on vaikeaa koulussa, kun tyttöystävä jättää, kun riitelee, kun on motivaatio-ongelmia, kun on ihan mitä vaan…
Hän reagoi minun mielestäni hiukan liian lapsellisesti vastoinkäymisiin. Onko se minun syyni? Sitä kelaan melkein joka päivä. Itse ole ollut aina luonteeltani sellainen, että menen siitä, mistä aita on matalin. Poikani on samanlainen paitsi, että hän lopettaa kaiken aina kokonaan. On vienyt sen astetta pidemmälle.
Aina, kun hänellä on paha mieli, huomaan sen. Kun yritän kertoa, että välitän, hän on aina todella ilkeä ja kovasanainen minulle. Jokaisen ilkeän keskustelun jälkeen päätän, etten enää puutu hänen asioihinsa ja annan olla. Päätökseni pitää aina noin viiden minuutin ajan. En kerta kaikkiaan kestä sitä, etten ole kartalla hänen kuulumisistaan.
Onneksi ystävämme ovat juuri tulleet matkalta ja pääsen heille iltateelle kuulemaan ihania tarinoita joulumarkkinoilta. Hyvät ystävät tekevät NIIN hyvää sydämelle ja mielelle.
Kuulin, ettei poika ole kahteen viikkoon ollut koulussa. Hän on jo aikuinen, asuu omassa kämpässä ja hoitaa omat asiansa. Silti oloni on tismalleen kuten kuusi vuotta sitten, kun hän lakkasi käymästä seiskaluokkaa. Yritän olla hätääntymättä ja hengittelen töissä syvään. Nenäni punoittaa ja kyynelet valuvat.
Kaksi viikkoa sitten pojan tyttöystävä jätti hänet reilun kahden vuoden seurustelun jälkeen. Poikani on aivan murtunut, eikä jaksa käsittää sitä, että toinen ei enää rakastakaan. Tuon verran hän on minulle kertonut. En tiedä eron taustoja, vaikka ymmärrän, että kaksi vuotta on todella pitkä aika alle parikymppisen elämässä. Tämän jälkeen pojalta niin sanotusti tippui hanskat käsistä. Niin hän aina reagoi kaikkeen: kun on vaikeaa koulussa, kun tyttöystävä jättää, kun riitelee, kun on motivaatio-ongelmia, kun on ihan mitä vaan…
Hän reagoi minun mielestäni hiukan liian lapsellisesti vastoinkäymisiin. Onko se minun syyni? Sitä kelaan melkein joka päivä. Itse ole ollut aina luonteeltani sellainen, että menen siitä, mistä aita on matalin. Poikani on samanlainen paitsi, että hän lopettaa kaiken aina kokonaan. On vienyt sen astetta pidemmälle.
Aina, kun hänellä on paha mieli, huomaan sen. Kun yritän kertoa, että välitän, hän on aina todella ilkeä ja kovasanainen minulle. Jokaisen ilkeän keskustelun jälkeen päätän, etten enää puutu hänen asioihinsa ja annan olla. Päätökseni pitää aina noin viiden minuutin ajan. En kerta kaikkiaan kestä sitä, etten ole kartalla hänen kuulumisistaan.
Onneksi ystävämme ovat juuri tulleet matkalta ja pääsen heille iltateelle kuulemaan ihania tarinoita joulumarkkinoilta. Hyvät ystävät tekevät NIIN hyvää sydämelle ja mielelle.
2 kommenttia:
Sympatiat jälleen sinulle. Mitä tuskaa onkaan se että kaikesta omasta auttamisen ja kannustaminen halusta huolimatta nuori ei syystä tai toisesta jotenkin ota apuja/kannustusta vastaan. Ja kyse ei todellakaan ole siitä ettei vanhempana olisi valmis tekemään kaikkensa toista tukemiseen. Kuten kerrot suurin haaste vanhempana on omien tunteiden kanssa toimeen tuleminen ja oman ahdistuksen sietäminen, ja vielä niin ettei pura sitä lapseensa. Miten jaksaa olla empaattisena tukena näissä tilanteissa....
Kiitos palautteestasi. On aina ihana huomata, että joku lukee tekstejäni. Ehkä niistä on apua jollekin :) Murehtimisessa tärkeintä on kai tehdä se siten hallitusti, ettei anna itselle valtaa surra koko ajan, vaan vain tarkoin harkittuina hetkinä. Välillä onnistun paremmin, välillä huonommin.
Lähetä kommentti