Rauhoittava keskustelu pojan omaohjaajan kanssa 11.3.2014

Piti oikein tarkistaa kalenterista menkkojen ajankohta, kun huolettaa taas niin paljon. Keskustelimme pojan kanssa sittenkin jo sunnuntaina, koska en pystynyt pitämään suutani kiinni. Mielestäni asiat pitää selvittää heti, eikä jäädä arvailemaan viikkokausiksi. Arvostan sitä, että poika on minulle rehellinen, eikä yritä esittää mitään. Esitykset ovat vieraita varten.

Pojan oli viikko sitten tarkoitus osallistua erään erityisoppilaitoksen tutustumispäivään. Oli katsottu valmiiksi bussit ja junat ja aikataulut. Hän pääsi jopa viittä vaille koululle, siihen ihan viereen, kun kääntyi pois ja palasi nuorisokotiin. Mukanaan olleista lomakkeista oli löytynyt puutteellisesti täytetty kohta! Se ratkaisi asian. Luulen kyllä, että hän oli vain odottanut tekosyytä jäädä pois koululta.

Ei poika oikeasti halua hakea kouluun, kaikki vaan ovat vouhkanneet niin kovasti, että hän on mennyt virran mukana. Kysyin, aikooko hän tavata tällä viikolla opoa, kuten oli suunniteltu. Hän kertoi minun käsittäneen väärin, ettei hän ketään ole tapaamassa. Aargh! Hänelle oli vain hetkeksi tullut sellainen kaikkivoipa fiilis, että pystyykin suunnittelemaan tulevaisuutta ja vaikka hakea johonkin opiskelemaan. Hän oli ollut niin iloinen, kun lopulta sai peruskoulunsa suoritettua, että siitä oli vähäksi aikaa saanut voimia. Nyt tunne on mennyt ohi.

Juttelin pojan omaohjaajan kanssa aamulla ja nuorisokodissa oltiin kyllä ihan kartalla mielen muutoksesta. Onneksi omaohjaaja on tomera nainen ja pakottaa pojan aina välillä avautumaan. Se tekee niin hyvää hänelle ja äidille ei kyllä viitsi kaikkea kertoakaan. Omaohjaaja oli kaikesta huolimatta sitä mieltä, että he jatkavat työskentelemistä sen eteen, että poika lähtee nuorisokodista mieluiten omaan kotiin. Oma koti voisi olla jokin tuettu asumismuoto. Kotiinpaluu olisi heidän mielestään tässä vaiheessa takaperin menoa. Kuulosti helpottavalta, kun ammatti-ihminen oli positiivisella mielellä pojan tulevaisuuden suhteen, vaikken minä aina siihen pysty.

Tuetussa ympäristössä poika kyllä osallistuu ja pulisee ja pölisee kaikenlaista. Nytkin heillä on nuorisokodissa nuorten huoneen maalaus- ja sisustusprojekti käynnissä, jonka poika muiden avulla suunnittelee ja toteuttaa. Tarttuu pensseliin aina mukisematta, kun käsketään. Kotona hän ei meinaa jaksaa edes kättä nostaa. Toisaalta hyvä, että käsi nousee edes siellä. Se todistaa minulle, että hän kyllä osaa, jos haluaa. Ei tarvitse pelätä, etteikö tarvittaessa pysyisi kädessä sekä pensseli, että paistinlasta.

Taitaa illalla olla taas pienen rukouksen aika.

Ps. Sain juuri tekstarin nuorisokodista. Pojalla on parhaillaan tapaaminen koulunsa opon kanssa. Ei vaan voinut kertoa minulle, koska olisinhan saattanut tulla iloiseksi ja alkaa taas vouhkata.