Äitienpäivä 13.5.2012 -kun äidistä tuli känkkäränkkä

Oli perjantai 11.5., tulin kotiin töistä ja tavoitin poikani kerrankin yhteiseltä päivälliseltä. Mietiskelin ääneen tulevaa äitienpäivää ja odotuksiani sen suhteen. Kerroin pojalle ja isälle, etten toivo mitään erityistä, mutta yhteinen aamiainen äitienpäivän aamuna yhteisen pöydän ääressä olisi ihana asia. Poika nyökytteli, sopii hänelle.

Äitienpäivänä makasin sängyssäni velvollisuudentuntoisesti odottean aamiaiskutsua. Kun kutsua ei kuulunut, kyllästyin ja lähdin nälkäisenä keittiöön metsästämään RUOKAA. Mies kertoi, ettei poika ole vielä herännyt, vaikka oli edellisiltana sovittu kellonaika ja kaikki. No, minulla oli niin nälkä, että päätettiin siinä sitten alkaa aamisen valmistukseen. Kun kahvistani oli jäljellä viimeinen siemaus, kömpi poika pöytään tukka pystyssä haukotellen. "Lompsista", äidillä meni kuppi nurin, pinna katkesi, mitta tuli täyteen, näkyi vain punaista. Kiittelin siinä vihanpuuskassa sitten "ihan v*tun kivasta aamiaisesta!". Poika ei sanonut mitään, tuijotti vain. Nousin pöydästä ja lähdin makuuhuoneeseen polkemaan jalkaa ja rypemään itsesäälissä.

Kun rauhoituin hiukan, menin poikani luo ja annoin tulla täyslaidallisen puolentoista vuoden aikana kertynyttä pettymystä, pahaa oloa ja huolta. Lopulta huusimme kumpikin pää punaisena toisillemme. Kun tästä päästiin yli, keskustelimme jo ihan järkevästi ja sain kuulla joitain hänen omia ajatuksiaan.

Ajatus 1: poikani on yrittänyt saada kavereita ja lähtenyt sosiaalitoimen ynnä muiden tukihenkilöiden mukaan kaikenlaisiin tekemisiin. Yritykset ovat ainakin toistaiseksi olleet hänelle pettymys. Hän kertoi, ettei tunne sellaisia mielihyvän tunteita, joita kuvaillaan, jos liikkuu ja lähtee sitkeästi ulos, vaikka elämä potkii päähän. Siksi hän on jumiutunut kotiin ja tv-tuoliin, kun ei muutakaan voi.

Ajatus 2: hän ei halua, että välitämme hänestä. Hän ei ole pyytänyt sitä, eikä jaksa antaa rakkautta ja huomaavaisuutta meille.

Ilma puhdistui ja kummankin sisimmät ajatukset tulivat esille. Ei se ihan huono riita ollut sittenkään. Jotenkin olimme molemmat sen jälkeen virkistyneitä.

Koska olin jo ennalta hiukan aavistellutkin, miten äitienpäivän käy, olin varannut itselleni yön Helsinkiläisestä hotellista. Niinpä lähdin loppupäiväksi Helsinkiin turistiksi. Se oli tarpeellista omaa aikaa. Seuraavana päivänä palasin kotiin pirteämpänä kuin aikoihin.

Hiukan vielä kipristää, kun katselen muita perheitä, jotka kulkevat kaupungilla teiniensä kanssa. He näyttävät niin tyytyväisiltä elämäänsä. Ehkä jonain päivänä mekin voimme taas kulkea kaungilla perheenä.