Se tunne, kun olet pyytänyt jälkikasvua lounaalle kotio ja olet tehnyt seuraavaa:
- kotitekoista tzatzikia
- marinoinut broilervartaat omalla reseptillä
- tehnyt jättiannoksen salaattia, johon lastunnut parasta parmesania
- pilkkonut, silpunnut, maustanut ja raastanut
- kattanut pöydän kolmelle servetteineen ja viinilaseineen
Ja sit se v**tu pyyhältää ovesta vain kertoakseen, ettei nyt voikaan jäädä syömään...
En olisi ihan saman veroista vaivaa nähnyt, jos oltaisiin vain kahdestaan miehen kanssa oltu. Ja se määrä ruokaa, jota jäi yli...laitoin vartaat ja mössöt pojan mukaan ja käskin valmistaa ne sit OMASSA HIMASSAAN (rivien välistä: kun ei kerta seura kelpaa!). Argh.
Mies on nyt passitettu Alkoon JA VÄHÄN SASSIIN, vihastaselviytymisviiniä vaimolleen ostamaan. Ehkä se tästä laantuu, mut ei tarvi vähään aikaan ruokakutsuja ootella.
Asiasta toiseen. Ensi viikko on sitten viimeinen vapaaviikkoni. Haluan tehdä kaikenlaista:
- käydä isää moikkaamassa kahvien merkeissä
- Porvoossa lounaalla ja turisteilemassa
- käydä Linnanmäellä
- istua omalla, kaverin tai kesäravintolan terassilla
- tavata jonkun kaverin vielä
- hankkia (taas) uuden laukun
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti