Vuoden 2017 viimeisen päivän mietteitä

Istun tässä keittiön pöydän ääressä ja katson ikkunasta outoa valoilmiötä, aurinkoa. Vaikka se paistaa pilviverhon takaa, on se todella tervetullut näky. Kirjoitukseeni eksyy koko ajan virheitä, koska tuijotan tuota valopalloa vähän väliä ja tekstin päälle tulee näkymän estäviä valorenkuloita. Minulla on sellainen tunne, että talvipäivänseisauksen jälkeen aurinkoa on näkynyt useammin. Kuvittelen varmaan.

Sain eräältä blogiani lukevalta nuorelta herralta arvostelevaa palautetta (vaikka hän kirjoittikin, ettei halua arvostella) siitä, että loukkaan pojan yksityisyyttä kertomalla kuulumisia täällä blogissa. Onko se tosiaan näin, että jos nimettömänä kerron asioita läheisistäni, joita en myöskään nimeä, enkä paikkakuntia, loukkaan joka tapauksessa yksityisyyttä? Huoh... enhän sitten uskalla kirjoittaa edes omia kuulumisiani, vaikka tuon nuoren herran mielestä niitä saisin kuitenkin kirjoitella. Jokaiseen viikkooni sisältyy jotakin, joka liittyy poikaani. Tulisi melko simppeliä tekstiä, jos jättäisin hänet pois kaikista kuulumisistani. Entäpä muut: ystävät ja sukulaiset, joista olen kertonut? Jos saan kertoa vain minusta....ei, ei se onnistu.

Miten aiotte viettää tätä vuoden viimeistä päivää? Meillä mies tekee pintaremonttia yhdessä huoneessa. Minä kirjoittelen tänne ja en osaa olla hänelle avuksi. Pyykit tuli aamusella pestyä (koneella, ofkoos'), mutta mies ehti sinnekin niitä ripustelemaan. Aioin siivota keittiön eilisen pizzaoperaation jäljiltä vaan kukapa oli jo senkin ehtinyt siistiä? Pitäisi pyyhkiä pölyt. Jos hidastelen tarpeeksi, tulisiko nekin hoidettua? Ei vaineskaan, kyllä minä kohta ryhdistäydyn. Täytyy ihan olla onnellinen, että puoliso on niin hyvä ja kiltti. Kehun salaa täällä blogissa, ettei hän huomaa (tyypillistä!).

Illalla menemme rakkaiden ystäviemme luo viettämään iltaa herkkujen ja kuohuvan merkeissä. Heillä on pieni koiranpentu, joka kokee pian ensimmäisen uuden vuoden aattonsa. Luulen, ettei se ole moksiskaan raketeista ja paukuttelusta, jos pysymme sisätiloissa. Se on hyvin rohkea pikkuinen. Mitähän poikani mahtaa tehdä tänään? Viimeksi kun juttelimme toissapäivänä, ei hän ollut vielä varma.

Viime vuoden saavutukseni terveyden ja kuntoilun saralla oli se, että aloin käydä säännöllisesti salilla syyskuusta alkaen. Koska en vielä puuttunut syömisiini, ei mitään radikaalia ole näkyvissä. Itse huomaan kuitenkin pieniä muutoksia: ryhtini on suoristunut, käsissä enemmän voimaa ja jaksan paremmin pikku voimanponnistuksia. Nyt on joulutaukoa, mutta tammikuussa taas jatkan. Punttisalin jälkeen on hetken aikaa voittajafiilis ja siksi aion jatkaa.

Uuden vuoden lupauksia en tee, koska häviön tunne rikotusta lupauksesta on niin valtava. Pieniä tavallisia lupauksia teen varmaan sitten pitkin vuotta.

Hyvää uutta vuotta kaikille!

Aamutuimaan kotona

Heräsin tänä aamuna klo 5 ihan pirteänä. Päätin nousta ylös ja alkaa kirjoitella. Sitä ei enää tule niin usein tehtyä, koska muka ei ole aikaa. Mietin, mikä minut herätti... No, poikahan se siellä takaraivossa oli vain odottanut, että alan miettiä (liikaa).

Päällisin puolin minusta näyttäisi kuin pojalla menisi ihan hyvin elämässään. Olen tämän pääsiäisviikon ollut vapaalla ja kävin pojan luona pitkästä aikaa kylässä. Sain tuntuman, että koulu jatkuu ja hänen mielestään oli hyvä päätös silloin aikanaan jättää logistiikka-opinnot kesken ja siirtyä opiskelemaan graafista suunnittelua. Olivat koulun kanssa tehneet muutamia retkiä museoihin ja olivat vielä menossa kevään aikana jonnekin, olisikohan ollut Kiasmaan.

Miten kerrotaan pojalle diplomaattisesti, että "teepä suursiivous, niin on helpompi hengittää"? Kun tulin hänen luokseen, oli asunnon ilma sakeanaan pölyä ja oli älyttömän tunkkaista. Hänellä on niin paljon laitteita, että ilma on pelkkää lämmintä tunkkaisuutta. On tietokone, muutamat näytöt, kaikki pleikat, musiikkilaitteet jne. Koti on kuitenkin vain yksiö ja kun et ole niin tarkka siisteydestä, tulee helposti TÖRKEÄN LIKAISTA. Kävin keittiössä laittamassa kupin teetä (itsepalvelu, nähkääs) ja oikein sormia syyhysi ottaa rätti ja pesuainetta ja alkaa jynssätä. En sanonut mitään, koska teekuppi oli sentään puhdas. Tekisi mieleni pyytää yhtä päivää ja vapaat kädet.

Lisäksi olen miettinyt hiukan hänen alkoholin käyttöään. Vaikkei hän tiettävästi "biletä" ja ramppaa baareissa, juo hän kuitenkin varmasti kotonaan. Mielijuoma näyttäisi olevan Minttuviina erilaisten lantrinkien kanssa. Hyi hitto, mutta makunsa kullakin. Ei järkevässä käytössä mitään, mutta sitten mietin, kuinka paljon hän mahtaa juoda yksin kotonaan? Se huolestuttaa minua vähän. Yksin juominen ei mielestäni ole hyvä. Vaikka mistä minä mitään tiedän, ehkä vain seurailen tilannetta ja annan pojan elää elämäänsä. Juonhan itsekin viiniä: ruuanlaittoviiniä, ruokaviiniä, seurusteluviiniä ja juhlajuomaa. Välillä ei meinaa ruuanlaitosta tulla mitään ilman neuvoa antavaa lasillista hyvää proseccoa (vai miten se nyt kirjoitetaan).

Tällä lomallani kävin myös parin yön reissussa Tallinnassa. Piti shoppailla ankarasti, mutta kaikki meinasi tyssätä heti alkuunsa hotelliin saapuessani. Antaessani luottokorttia maksuksi hotellin respassa, sepä ei toiminutkaan. Meni ihan sormi suuhun, kun en meinannut ymmärtää, olinhan juuri käyttänyt korttia menestyksekkäästi laivan myymälässä?! Voitte arvata, että tuli tuossa 5 tähden hotellissa hiukan "köyhä" olo. Onneksi olin ottanut käteistä mukaan. Sain sillä ja puhumalla itseni viimein tsekattua sisään. Jäin velkaakin vain 35 euroa. Vähänkö noloa, tuntui kuin kaikki olisivat tuijottaneet suomalaisturistia... Vaikka ei respassa ollut kuin pari muuta vierasta asioimassa samaan aikaan.

Pääsin hotellihuoneeseen ja mietin, että tässäkö tämä nyt oli? Luottokortti ei toimi ja kaikki käteiset meni. Enhän saisi edes ruokaa mistään! Mietin jo lähteväni seuraavalla lautalla takaisin kotiin. Pari paniikkiviestiä ystävilleni ja aloin pikkuhiljaa rauhoittua. Jopa aivoni alkoivat toimia. Olin talvisen Englannin reissumme jälkeen klikannut luottokortilleni ulkomaan käyttökiellon. No, sepä oli fiksua. En ollut muistanut muuttaa asetuksia. Onneksi hotellin wifillä pääsin verkkopankkiini ja sain muutettua asetukset. Huh, päivä ja koko miniloma pelastettu! Lähdin kaupoille, ostin kylpysuolaa ja  tuliaisia ja kävin syömässä. Hotellilla heräsin seuraavana aamuna tietenkin jo viideltä, joten mikäpä sen ihanampaa kuin valmistautua päivään kunnon tuoksukylvyllä.

Minilomani ei tuottanut valtavaa määrää ostoksia. Itselleni löysin kolme paitaa, vaikka olin suunnitellut ostavani jakun, housut ja vielä useampia paitoja. Sen sijaan pojalle olisin löytänyt vaikka mitä. Ja olihan lomanen todella virkistävä kaikkine pikku kommelluksineen, kyllä jälkeenpäin hymyilytti.

Tänään mietin, kummanlaisen päivän luomme miehen kanssa: kierrätyskeskus, kirpputori ja kauppapäivä vai leffa ja lounas ulkona -päivä?

Selluliitti ja synttärit

Kasvoni ovat turvoksissa kuin nyrkkeilijällä. Se alkoi viime keskiviikkona, kun aamulla heräsin siihen, että nenä oli kipeä. Ihan kuin joku olisi yöllä mottaissut. Torstaina päätin mennä lääkäriin työkaverin pelottelemana. Olin pari viikkoa sitten flunssassa ja ajattelin saaneeni poskiontelontulehduksen jälkitautina, vaikka oire oli kieltämättä kummallinen: julmettu särky nenäluun päällä ja kevyt turvotus. Lääkäriäkin hymyilytti, ettei ollut aiemmin moiseen postiontlontulehdukseen törmännyt. Sain perjantain sairaslomaa ja antibioottikuurin.

Perjantaina alkoi näyttää sille, että silmänaluset ja nenä turpoaa ja kipu kasvaa. Aloin pelätä ties mitä, mutta siitä olin varma, ettei poskiontelontulehdus ole tällainen. Toki sorruin kuukkeloimaan netissä ja pelottelemaan itseni hysteeriseksi. Päättelin, että minulla on joko ruusu tai selluliitti. Ja päättäväisenä takaisin lääkäriin.

Lääkäri ei oikein tykännyt siitä, että ehdottelin jo valmiiksi sairastumisen syitä ja käski ottaa rauhallisesti, kun ensin tutkitaan ja sitten mietitään. Aloin itkeä ja sanoin, että poskiontelontulehdus tämä ei ainakaan ole, koska se ei tee naamaa näin rumaksi! Byhyy! Sain taas lähetteen labraan ja uuden röntgeniin. Selvisi, että lääkäri oli sitä mieltä, että nenässäni on selluliitti. Bakteerin aiheuttama tulehdus, jota hoidetaan kunnon hevoskuurilla. Sain uudet antibiootit ja ohjeet, miten kikkailen särkylääkkeillä: buranaa ja panadolia vuorotellen.

Eilen lauantaina, kun heräsin, menin toiveikkaana peilin eteen. Säikähdin niin, että aloin itkeä. Näytin vielä pahemmalta. Silmien alla roikkui viiriäisen munan kokoiset pingottuneet pussit! Hyi hemmetti, miten kamalan näköistä. Ei se uusi antibiootti tehonnutkaan ihan heti... Tänä aamuna katsoin uudelleen ja kasvot näyttävät tasaisemmilta, koska turvotus on levinnyt poskiin ja koko nenään. Ylähuulessakin tuntuu omituiselta. Kaiken kaikkiaan silmät aukenee, ehkä vähän paremmin, joten päätin olla panikoimatta. Mulla on sairaslomaa vielä tiistaina, jolloin menen lääkärille seurantaan. Silloin katsotaan, pitääkö alkaa lisätoimenpiteisiin. Lääkäri puhui lähetteestä sairaalaan, mitä ikinä se tarkoittaakaan. Nyt yritän tahdonvoimalla nujertaa pöpön ennen tiistaita.
--------------------

Poika täytti eilen 20 vuotta. Hän ei halunnut viettää synttäreitä, joidenkin sukulaistemme pettymykseksi. Kotona kuitenkin kilistelimme skumpat perheen kesken ja annoimme lahjoja. Koska poika ei ollut kertonut tarvitsevansa yhtään mitään, sai hän sitten sen mukaiset lahjat. Oli kuitenkin mielissään, että muistimme häntä. Poika on jo niin vanha, ettei häntä oikein enää voi pakottaa synttärien sankariksi, jos ei kiinnosta. Pääasia mielestäni on, ettei välttele vanhempiaan ja tulee kylään suuremmitta vastusteluitta. En tiedä kuinka moni sukulainen tai ystävä häntä eilen muisti, mutta toivon, että poika sai edes muutamat onnittelut. Pojan isoäiti oli ainakin soittanut ja lähettänyt kirjeen. Oli poika myös sen verran diplomaattinen meillä ollessaan, että väitti, ettei ollut edes huomannut kasseja silmieni alla.

Vakituinen työpaikka vahvistui ja muita kuulumisia

Parin vuoden takainen irtiottoni töistä kannatti sittenkin. Sain pari viikkoa sitten tietää, että saan vakituisen paikan tiimissä, jossa olen ollut sijaisena. En ehkä enää uskaltaisi tehdä samoin: jättäytyä näin vanhana, melkein viisikymppisenä työttömäksi ilman hajuakaan uudesta työpaikasta. Mutta silloin v. 2015 olo oli niin väsynyt, etten muuta keksinyt.


Tiimi ole täydellinen, vaikka melkein on, mutta ainakaan ei tarvitse tehdä töitä yksin ja olla korvaamaton. Kaikki kollegani ovat parhaina päivinään oikein unelmakavereita ja saan olla siitä todella kiitollinen. Mahtuu siihen väliin niitä ei niin kivoja hetkiä, mutta se kuuluu asiaan. Enhän itsekään osaa olla täydellisen ihana työkaveri joka ikisenä päivänä. Oma heikkouteni on liika herkkyys: otan työni aika tosissani ja en aina ymmärrä vitsiksi tarkoitettuja heittoja. Lisäksi loukkaannun helposti ja otan itseeni. MUTTA vastapainoksi lepyn helposti ja tykkään tehdä töitä tiimissä.


Poika on edelleen koulussa (hipheijaa!) ensimmäistä lukuvuottaan graafisen suunnittelun linjalla. Olisipa tämä nyt hänelle se oikea tie ammattiin. Hänen synttärinsä lähestyy ja poika täyttää kohta 20 vuotta. Tänä vuonna en saanut houkuteltua häntä viettämään synttäreitään. Hän ei vaan halunnut, piste. Myöskään lahjatoiveita häneltä ei ole irronnut, vaikka tietää, että ostan jotakin kuitenkin. No, ei sen väliä.

Luulen, että hän on hiukan vieraantunut sukulaisistaan, koska ei pidä heihin niin paljoa yhteyttä. Mutta täytyy sanoa, ettei niitä yhteydenottoja välttämättä ole toiseenkaan suuntaan. Mummo tietenkin jaksaa soittaa pojalle säännöllisesti ja on jopa saanut luotua lapsuuden aikaisen yhteyden häneen uudelleen. Hänellä on tapana soittaa pojalle kuukausittain ja jatkaa soittamistaan, vaikka poika ei aina jaksa vastata puhelimeensa. Sitkeys palkitaan ja nykyisin he käyvät lyhyitä hauskoja keskusteluita silloin tällöin. Sama homma kummitädin kanssa. Kummitäti on niin puhelias ja vilkas, että antaa piupaut pojan ajoittaisille mökötyksille ja saa pojan nauramaan jutuilleen. Joskus pojan kanssa kommunikointi on vaikeaa ja siksi luulen, ettei se yhteydenpito puolin ja toisin ole helppoa. Se kun vaatisi niin sitkeää yrittämistä... Tällä hetkellä poika siis on melkoinen erakko, ainakin joidenkin mielestä. Välillä käy kuitenkin mielessä, että mitäpä me hänestä oikeastaan tiedetään. Jos tykkää olla itsekseen, niin olkoon. Onneksi käy sentään kotonaan viikoittain näyttäytymässä.

Joulu tulla jollottaa ja perhe kokoontuu yhteen

Meidän miniperhe kokoontuu jälleen tänä jouluna meille. Poika saapuu jo tänään ja viipyy toivottavasti Tapaninpäivään saakka. Äitini ja hänen uusivanha koiransa tulevat huomenna ja viipyvät myös monta yötä. Neljä henkeä meitä on ja lisäksi se karvainen kaveri.

Joulunaika aiheuttaa paineita monessa perheessä ja kun kokoonnutaan yhteen pitkiksi ajoiksi pitkästä aikaa, saattaa yhteentörmäyksiäkin tulla. Itse olen päättänyt, että minulle ei näin käy. Ehdimme vääntää kättä pojan kanssa sitten arkena. Jos tulee tiukka paikka, hengitellään ja lasketaan sataan.

Odotan joululta hämäränhyssyistä, rauhallista ja hyväntuulista oleilua. Siinä sivussa vähän saunomista, syömistä ja lahjojen antamista.

Monena jouluna on jo miltei perinteeksi muodostunut se, että sairastun tavalla tai toisella. Ruoansulatushäiriö, flunssa ja kihtikohtaus on jo koettu. Se kai johtuu siitä, että kroppa siirtyy jonkinlaiseen lomamoodiin ja vastustuskyvylle käy samoin.

Jouluaskareista siivous, lahjojen paketointi, kuusenkoristelu ja vierashuoneiden laitto on jo hoidettu. Edessä on vielä kilometrin mittaisen ostolistan ruokien haku ja kinkun paisto. Kaupoilla käynnistä en niin välitä, mutta kinkun valmistumisen odottelu on IHANAA. Kinkku pitää laittaa uuniin illalla niin, että pitkin alkuyötä sitten juostaan kurkkimassa koska se valmistuu. Paistamisen loppuvaiheessa kotiin leviää herkullinen jouluinen kinkun tuoksu.

Hiukan huvittavaksi joulun tekee se, että ruokailemme puutarhapöydältä tänä vuonna. Laitoin joskus marraskuun alussa ruokapöytämme myyntiin Toriin kuvitellen, ettei sitä kukaan osta. Toisin kävi: joku haki sen pois jo seuraavana päivänä! Ruokapöytä tilattiin marraskuun lopussa ja sen piti saapua meille jouluun mennessä. Eipä saada pöytää meille ennenkuin tammikuun puolivälissä. Tämän sain tietää, kun huvikseni varmistelin toimitusaikaa keskiviikkona. Raijasimme siis pöydän ja tuolit takapihaltamme suihkuun (linnunkakat pois) ja naamioimme kalusteet pehmusteilla ja pöytäliinalla.

Entäpä jos purjehtisi joulun läpi löysässä yöpaidassa, aamutakissa ja pehmoisissa tohveleissa?

Ihanaa joulua kaikille!

ps. perästä kuuluu sitten, miten hyvin muistin noudattaa omia toiveitani ja ohjeitani…

Se koulu, se koulu...

Huh, miten voi vieläkin ahdistaa näin paljon…
Kuulin, ettei poika ole kahteen viikkoon ollut koulussa. Hän on jo aikuinen, asuu omassa kämpässä ja hoitaa omat asiansa. Silti oloni on tismalleen kuten kuusi vuotta sitten, kun hän lakkasi käymästä seiskaluokkaa. Yritän olla hätääntymättä ja hengittelen töissä syvään. Nenäni punoittaa ja kyynelet valuvat.

Kaksi viikkoa sitten pojan tyttöystävä jätti hänet reilun kahden vuoden seurustelun jälkeen. Poikani on aivan murtunut, eikä jaksa käsittää sitä, että toinen ei enää rakastakaan. Tuon verran hän on minulle kertonut. En tiedä eron taustoja, vaikka ymmärrän, että kaksi vuotta on todella pitkä aika alle parikymppisen elämässä. Tämän jälkeen pojalta niin sanotusti tippui hanskat käsistä. Niin hän aina reagoi kaikkeen: kun on vaikeaa koulussa, kun tyttöystävä jättää, kun riitelee, kun on motivaatio-ongelmia, kun on ihan mitä vaan…

Hän reagoi minun mielestäni hiukan liian lapsellisesti vastoinkäymisiin. Onko se minun syyni? Sitä kelaan melkein joka päivä. Itse ole ollut aina luonteeltani sellainen, että menen siitä, mistä aita on matalin. Poikani on samanlainen paitsi, että hän lopettaa kaiken aina kokonaan. On vienyt sen astetta pidemmälle.

Aina, kun hänellä on paha mieli, huomaan sen. Kun yritän kertoa, että välitän, hän on aina todella ilkeä ja kovasanainen minulle. Jokaisen ilkeän keskustelun jälkeen päätän, etten enää puutu hänen asioihinsa ja annan olla. Päätökseni pitää aina noin viiden minuutin ajan. En kerta kaikkiaan kestä sitä, etten ole kartalla hänen kuulumisistaan.

Onneksi ystävämme ovat juuri tulleet matkalta ja pääsen heille iltateelle kuulemaan ihania tarinoita joulumarkkinoilta. Hyvät ystävät tekevät NIIN hyvää sydämelle ja mielelle.

Ihan vain kuulumisia...

Oletteko lukeneet Fok_it -sarjakuvaa? Tämä osuu minuun kuin nappi silmään. En ole kätevä kuvankäsittelyssä, joten se tuli nyt tuonne noin.

Mulla alkaa tiistaina vesijumppa, jota olisi tarkoitus harrastaa jouluun saakka. En ole kertonut siitä juuri kenellekään, koska mun harrastuksille tuppaa käymään köpelösti parin kerran jälkeen. Eli sori vaan kaikki lähellä asuvat liikunnalliset ystäväni, mutta tämä oli taas sellainen, mikä mun on kokeiltava yksin! Sain muuten viimeisen vapaan paikan ryhmään, joten kai se on aika suosittua...niinku harrastaa liikuntaa..tota noin...

Tuon lisäksi viikonloppuisin olisi tarkoitus harrastaa pyöräilyä. Hankin jopa pyöräilykypärän, koska ulkoinen paine oli niin kova. Kävin yhdellä pyörälenkillä ilman kypärää ja tunsin oloni tosi noloksi, koska kaikilla muilla pyöräilijöillä oli se kypärä. Ja apteekista kävin hakemassa "kasan" vitamiineja, eli ihan menee kuten tuossa sarjiksessa.

Poika on aloittanut koulun, graafista suunnittelua ammattikoulussa. Mulla on peukut ja varpaat pystyssä, että hän jaksaisi ja olisi kiinnostunut loppuun saakka. Hankkikoon vaikka sitten myöhemmin lisää tutkintoja, kunhan saisi ensin yhden suoritettua kokonaan. Isänsä kanssa poika harrastaa sulkista ja motocrossia, joten harrastusten tiimoilta pääsen näkemään häntä suunnilleen kerran viikossa. Näissä tapaamisissa tarkkailen häntä aina suurennuslasilla, ihan kuin pystyisin lukemaan ajatukset ja tunteet tiiviillä tuijotuksella.

Töissä menee mukavasti. Yritän tsempata kaikissa tehtävissä niin hyvin kuin mahdollista ja toivon, että pomo huomaisi sen ja haluaisi vakinaistaa minut. Yksi vapaa "virka" meidän tiimissä olisi, mutta se on päätetty toistaiseksi jättää täyttämättä. Se harmitti, mutta pakko vaan jatkaa hyvää työtä ja uskoa, että sen on pakko johtaa hyvään lopputulokseen. Muuten ollaan ukkelin kanssa pulassa....iik, en halua ajatella sitä!

Ystäviä mulla on ikävä kuten aina, mutta sitä ei vaan ehdi tai jaksa olla aktiivinen joka päivä tai edes joka viikko.

Tänään on kivaa tiedossa: poika tulee käymään motocrossin tiimoilta ja mun isä vaimoineen piipahtaa kahville iltapäivällä.

Ensimmäinen vihainen palaute blogi-tekstistäni

Luin tänä aamuna tekstin, joka sai minut surulliseksi. Sen oli lähettänyt minulle joku nuori(?) trollaaja 17.8.2016 nimimerkillä Kertlund The Troll koskien neljän vuoden takaista kirjoitustani 8. luokka päättyy -miltä tuntuu, mitä jäi käteen?

Siinä luki näin:
Sehä se homma o kadehdit muita ,ja muuta kuka vittu jaksaa tehmä mitää jos luulee olevansa paska... En mäkää mikää koulu hirmu oo mut yli normaalin oppilaan arvosanat on , pelaan paljon tietokoneella... Ja mistä tiedät et hänellä ole kavereita munki vanhemmat luulee et ei oo mut oikeesti on 20 .mä tiedän just miltä sun pojastas tuntuu ei oo sen vika että teillä ei ole toivoa hänelle... Mitä enemmän härnäät sitä kaikella sitä vittuttavanpaa siitä on ...

Olisipa tuo kommentti tullut silloin aikoinaan niin siitä olisi ehkä ollut minulle enemmän hyötyä. Olisin saanut paremman käsityksen, miltä jostain nuoresta tuntuu, kun vanhemmat odottavat kieli pitkällä hyvää suoriutumista kaikesta ja voimat eivät vain riitä ja vituttaa ihan sikana.

Tämä blogi kertoo minun elämästäni ja miten itse koen tapahtumat sisälläni. En väitä nytkään, että tietäisin, mitä poikani päässä liikkuu tai miltä hänestä tuntuu. Voin ainoastaan kertoa, miltä minusta tuntuu, kun joku puhuu tai käyttäytyy jollakin tavalla. Minun tunteistani ja kokemuksistani siis on kyse. Olen aina ollut kova vatvomaan kaikkea ja tässä blogissa saan tehdä sitä.

Ihana kesäpäivä tänään kaiken sateen jälkeen. Aion nauttia täysillä siitä. Entä te?