maanantai 2. maaliskuuta 2015

Henkilökohtainen kriisikö? Irtisanoutuminen 2.2.2015

Vasta ihan vähän aikaa sitten kirjoitin, että minulla on jonkinlainen henkilökohtainen kriisi töissä. Mitään hätää ei ollut tai kiirettä vaihtaa työpaikkaa. Kuitenkin jotain tapahtui, kun annoin ajatuksen hautua mielessäni. Olin tehnyt samaa työtä noin 5 vuotta putkeen ja kaipasin todellakin muutosta. Yrityksessä, jossa työskentelen ei kuitenkaan ollut sopivia vapaita paikkoja tarjolla, joten päädyin irtisanoutumiseen. Pahalla mielellä en ole lähdössä, vaan tähyän jo takaisin päin siltä varalta, että jotakin uutta tai entistä tuttua työtä ilmaantuisi. Lähden firmasta, mutta haluaisin palata, jos muuta työtä löytyy.

Poika muutti omilleen pari viikkoa sitten ja sen jälkeen minusta tuntui entistä enemmän sille, että tarvitsen tauon tai irtioton tai jotakin. Neljä vuotta olemme eläneet pelkästään poikani hyvinvointia tarkkaillen ja kun hän muutti, alkoi väsymys ja muutoshalu painaa mieltä. Siksi irtisanouduin. Toivon, että joku kuitenkin vielä palkkaisi tällaisen ahkeran ja huolellisen 46 vuotiaan naisen. Alan hakea töitä aktiivisesti melko pian, vaikka ensin saatan hengähtää muutaman viikon.

Mitä kaikkea työttömäksi jäädessään pitääkään muistaa? Kuulun liittoon, joten ensi töikseni minun pitää ilmoittautua TE-toimistoon työttömäksi työnhakijaksi. Senkin pystyy tekemään nykyään internetissä. TE-toimistosta työttömyyteni ilmeisesti ilmoitetaan eteenpäin työttömyyskassalleni. Missä kohtaa tapaan oikeita ihmisiä? Ilmeisesti en missään kohtaa, ellen itse hakeudu neuvojan puheille. TE-toimiston sivuilla kerrotaan suureellisesti, kuinka työttömälle tullaan aktiivisesti hakemaan ja tarjoamaan työ- ja koulutusmahdollisuuksia. Jotenkin en ihan usko tuohon ja siksi aion itse olla aktiivinen. Tuttavani ovat kertoneet, ettei TE-toimistosta juurikaan kuule mitään, ellei itse pidä sinne yhteyttä. Mitenköhän on...?

Joku mainitsi myös piilotyöpaikat, joita pitäisi suunnilleen vaistonvaraisesti etsiä. Googletin Piilotyöpaikat ja sain seuraavanlaisen määritelmän:

"Piilotyöpaikat ovat työpaikkoja, joihin ei haeta henkilöä julkisen haun kautta. Useissa yrityksissä tällaisen työpaikan saa se, joka ymmärtää itse kysyä paikkaa ja on sopiva tehtävään.

Varmin keino saada vinkkejä mahdollisista piilotyöpaikoista on seurata tiedotusvälineitä. Sanomalehdissä on suoria tai rivien väliin piilotettuja mainintoja, joista helposti oivaltaa syntymässä olevan työpaikan."

Ja sitten tilaisin yhden kristallipallon, kiitos.


Ei kommentteja: