Tein itseni kanssa sopimuksen: heinäkuun alusta lomani alkuun(26.7.) sauvakävelen pari junapysäkinväliä vähintään neljänä arkena viikossa. Viime viikko oli ensimmäinen ”reipas” viikkoni. Ihan hyvin meni. Matka aamuisin taittuu noin 40 minuutissa. Ei paha. Kyllä sitä ihan mielellään uhraa 40 minuuttia päivässä hyötyliikuntaan. Arvioni mukaan matka on vähän vaille 4 kilometriä. Ehdin toivoakseni saamaan 4 viikossa aikaan hyvän kuntoilupössiksen, joka kantaa lomalle saakka. Jatkossa toivon jaksavani sauvoa vielä 1 pysäkinvälin lisää.
Urheilu ja hengästyminen eivät ole koskaan olleet minun juttuni. Nyt sen alkaa huomata: 44-vuotiaana puhisen kuin höyryjuna pikku pyrähdyksen jälkeen. Tosi noloa puhista bussiin henkihieverissä, kun on meinannut myöhästyä ja joutunut pinkaisemaan sen vaivaiset 50 metriä täyttä laukkaa.
Poikani masennuttua ja teini-iän painaessa kunnolla päälle annoin itselleni luvan repsahtaa. Ajattelin, että kun elämä on NIIN kamalan vaikeaa, palkitsen itseni jokaisesta selvitystä päivästä löhöilyllä ja herkuilla. Teen sitä vieläkin, vaikka lapsella ei ole suurempaa hätää. Siellä se on turvassa nuorisokodissa ja paremmalla mielelläkin nykyään. Mutta palkitseminen jatkuu: kolme vuotta on pitkä aika sallia itselle kaikki maailman herkut ja sama meno jatkuu edelleen. Jossain vaiheessa on pystyttävä käymään käsiksi ruokavalioon: laatuun ja määrään.
Olisiko tässä uuden blogin aihe?
Kuntoilu- ja laihdutusblogeja varmaan riittää World Wide Webissä niin, että omani hukkuu sinne kuin neula heinäsuovaan.
Urheilu ja hengästyminen eivät ole koskaan olleet minun juttuni. Nyt sen alkaa huomata: 44-vuotiaana puhisen kuin höyryjuna pikku pyrähdyksen jälkeen. Tosi noloa puhista bussiin henkihieverissä, kun on meinannut myöhästyä ja joutunut pinkaisemaan sen vaivaiset 50 metriä täyttä laukkaa.
Poikani masennuttua ja teini-iän painaessa kunnolla päälle annoin itselleni luvan repsahtaa. Ajattelin, että kun elämä on NIIN kamalan vaikeaa, palkitsen itseni jokaisesta selvitystä päivästä löhöilyllä ja herkuilla. Teen sitä vieläkin, vaikka lapsella ei ole suurempaa hätää. Siellä se on turvassa nuorisokodissa ja paremmalla mielelläkin nykyään. Mutta palkitseminen jatkuu: kolme vuotta on pitkä aika sallia itselle kaikki maailman herkut ja sama meno jatkuu edelleen. Jossain vaiheessa on pystyttävä käymään käsiksi ruokavalioon: laatuun ja määrään.
Olisiko tässä uuden blogin aihe?
Kuntoilu- ja laihdutusblogeja varmaan riittää World Wide Webissä niin, että omani hukkuu sinne kuin neula heinäsuovaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti