Poika kertoi heille, että hän oli hakenut siihen tiettyyn kouluun, koska hänestä tuntui, että häntä painostetaan koko ajan. Hän ei ollut sitten kuitenkaan valmis menemään kokeisiin, koska häntä oli pelottanut ja jännitänyt liikaa. Positiivisena pidän sitä, että hän oli ilmoittanut kouluun, ettei osallistu. Eli jonkinlaista oman elämän hallintaa ja omien asioiden hoitoa on nähtävissä. Asia oli pojalle niin iso, että oli itkenyt moneen kertaan keskustelun aikana.
Omaohjaaja oli pyytänyt, että poika kertoisi aina heti, jos hänestä tuntuu, ettei osaa tai halua jotakin. Hänelle vakuutettiin myös, että apua on saatavilla, jos vain kertoo asioista. Yksin ei tarvitse jaksaa eikä osata. Poika ei pahemmin etukäteen kerro, jos jokin asia vaivaa tai jos ei osaa jotakin. Nyt he sitten miettivät, mihin ryhdytään seuraavaksi. Toiveena tietenkin on, että poika itse alkaisi haluta jotakin. Pakottamalla ja painostamalla ei onnistu mikään ja pojalle tulee turhaan epäonnistumisen tunteita.
Tänään poika tulee kotilomalle ja yritän kertoa hänelle tuon saman. Kunpa hän uskoisi, ettemme myös me täällä kotona aio painostaa häntä tekemään vastoin tahtoaan. Vaikka poika ei sitä myönnä, luulen, että hänellä on tunne kuin olisi pettänyt meidät vanhemmat. Näin ei kuitenkaan ole, vaan suurin toiveemme on, että poika löytäisi paikkansa elämässä ja tulisi onnelliseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti