Poika lomaili kotona

Poika on ollut viikon kotona lomilla. Tänään on aika hänen palata takaisin nuorisokotiin. Aluksi minusta oli miltei kiusallista, että hän oli kotona taas "koko ajan". Yhteentörmäyksiltäkään ei vältytty. Viikko oli juuri se aika, joka minulta meni häneen tottumiseen. Nyt on haikea mieli, kun hän pakkailee ja suunnittelee, mitä tarvitsee toiseen kotiin mukaansa. Haluaisin pyytää häntä jäämään, mutta se ei ole mahdollista, koska lomat on sovittava hyvissä ajoin ennakkoon.

Olimme isännän kanssa koko kuluneen viikon töissä, mutta se tuskin haittasi poikaa. Hän sai olla rauhassa koneella ja pleikalla kenenkään häiritsemättä. Luulen, että poika nautti rauhasta ja hiljaisuudesta. Hänen piti myös jatkaa ehtojen suorittamista täällä ollessaan, mutta luulen ettei hän tainnut muistaa tehdä tehtäviä. No, jatkakoon nuorisokodissa niitä, olihan tämä sentään lomaviikko. Mitään ihmeellistä emme tehneet. Poika pysytteli turvallisesti kotona koko viikon, eikä tavannut ketään muita kuin meitä tai ketä nyt sattuikin ovesta putkahtamaan kylään.
Tuli sitä jotain kuitenkin puuhasteltua: isä vei pojan motocrossaamaan juhannusaattona ja vietimme keskikesän juhlan kotona grillaten ja pihalla oleillen. Kuuntelimme hyvää musaa pojan toimiessa DJ:nä. Tavallinen oleminen ja jutteleminen hänen kanssaan on ihaninta. Mielestäni hän oli mukavalla tuulella melkein koko ajan. Eilen tuntui, että hänellä oli jopa hyvä olla ja hyvä mieli, sillä jutustelu ja oleilu oli sellaista rentoa ja vapautunutta.

Keskiviikkona poika kävi psyk.polilla lääkekontrollissa(itse, ei tarvinnut viedä!!!). Lääkäri soitti heti vastaanoton jälkeen(pojan luvalla) minulle innoissaan: poika oli ensimmäistä kertaa jaksanut jutella koko tapaamisen ajan mukavasti ja jopa naureskellut muutamaan otteeseen. Hän oli ollut vapautunut ja hyväntuulinen, eikä kertaakaan puolustuskannalla. Oli hän muistanut myös kehuskella itseään koulun suorituksista. Itsensä kehuminen oli uutta ja toivottua. Lääkkeen nostoon hän ei ollut edelleenkään suostunut, mutta kertoi kuitenkin olevansa halukas jatkamaan nykyisellä annostuksella. Lääkärin terveiset minulle olivat entisen kaltaiset: äidin olisi syytä jo päästää pojasta irti ja antaa hänen itse löytää itsensä ja tapansa elää.

Tänään haluaisin kävellä hänen perässään ja pitää kädestä kiinni koko ajan. Haluaisin halailla ja kertoilla, kuinka paljon hänestä välitän. Haluaisin pörröttää hänen hiuksiaan ja pussata nenänpäähän. Niin ihana hän on. Kunpa hän huomaisi sen itsekin.