Istun tässä keittiön pöydän ääressä ja katson ikkunasta outoa valoilmiötä, aurinkoa. Vaikka se paistaa pilviverhon takaa, on se todella tervetullut näky. Kirjoitukseeni eksyy koko ajan virheitä, koska tuijotan tuota valopalloa vähän väliä ja tekstin päälle tulee näkymän estäviä valorenkuloita. Minulla on sellainen tunne, että talvipäivänseisauksen jälkeen aurinkoa on näkynyt useammin. Kuvittelen varmaan.
Sain eräältä blogiani lukevalta nuorelta herralta arvostelevaa palautetta (vaikka hän kirjoittikin, ettei halua arvostella) siitä, että loukkaan pojan yksityisyyttä kertomalla kuulumisia täällä blogissa. Onko se tosiaan näin, että jos nimettömänä kerron asioita läheisistäni, joita en myöskään nimeä, enkä paikkakuntia, loukkaan joka tapauksessa yksityisyyttä? Huoh... enhän sitten uskalla kirjoittaa edes omia kuulumisiani, vaikka tuon nuoren herran mielestä niitä saisin kuitenkin kirjoitella. Jokaiseen viikkooni sisältyy jotakin, joka liittyy poikaani. Tulisi melko simppeliä tekstiä, jos jättäisin hänet pois kaikista kuulumisistani. Entäpä muut: ystävät ja sukulaiset, joista olen kertonut? Jos saan kertoa vain minusta....ei, ei se onnistu.
Miten aiotte viettää tätä vuoden viimeistä päivää? Meillä mies tekee pintaremonttia yhdessä huoneessa. Minä kirjoittelen tänne ja en osaa olla hänelle avuksi. Pyykit tuli aamusella pestyä (koneella, ofkoos'), mutta mies ehti sinnekin niitä ripustelemaan. Aioin siivota keittiön eilisen pizzaoperaation jäljiltä vaan kukapa oli jo senkin ehtinyt siistiä? Pitäisi pyyhkiä pölyt. Jos hidastelen tarpeeksi, tulisiko nekin hoidettua? Ei vaineskaan, kyllä minä kohta ryhdistäydyn. Täytyy ihan olla onnellinen, että puoliso on niin hyvä ja kiltti. Kehun salaa täällä blogissa, ettei hän huomaa (tyypillistä!).
Illalla menemme rakkaiden ystäviemme luo viettämään iltaa herkkujen ja kuohuvan merkeissä. Heillä on pieni koiranpentu, joka kokee pian ensimmäisen uuden vuoden aattonsa. Luulen, ettei se ole moksiskaan raketeista ja paukuttelusta, jos pysymme sisätiloissa. Se on hyvin rohkea pikkuinen. Mitähän poikani mahtaa tehdä tänään? Viimeksi kun juttelimme toissapäivänä, ei hän ollut vielä varma.
Viime vuoden saavutukseni terveyden ja kuntoilun saralla oli se, että aloin käydä säännöllisesti salilla syyskuusta alkaen. Koska en vielä puuttunut syömisiini, ei mitään radikaalia ole näkyvissä. Itse huomaan kuitenkin pieniä muutoksia: ryhtini on suoristunut, käsissä enemmän voimaa ja jaksan paremmin pikku voimanponnistuksia. Nyt on joulutaukoa, mutta tammikuussa taas jatkan. Punttisalin jälkeen on hetken aikaa voittajafiilis ja siksi aion jatkaa.
Uuden vuoden lupauksia en tee, koska häviön tunne rikotusta lupauksesta on niin valtava. Pieniä tavallisia lupauksia teen varmaan sitten pitkin vuotta.
Hyvää uutta vuotta kaikille!
Keski-ikäisen naisen ja ikuisen äidin rutinoita ja elämänkerrontaa.
2 kommenttia:
Mitä pojallesi kuuluu? <3
Siitä onkin kulunut yli vuosi, kun viimeksi olen käynyt tässä blogissa edes kurkkaamassa. Eräs lukija kirjoitti kitkerää palautetta siitä, että loukkaan poikani yksityisyydensuojaa ja jätin sitten kirjoittelematta. Tällä hetkellä olen kahden vaiheilla, jatkanko tätä vielä vai onko kaikki tullut sanotuksi.
Pojalle kuuluu mielestäni hyvää, ammattikoulu on loppusuoralla ja kevään viimeinen työharjoittelujakso alkamassa. Hän käy edelleen meillä vähintään kerran viikossa ainakin syömässä ja yhdistää sen usein sulkismatsiin isänsä kanssa.
Mukavaa talven jatkoa!
Lähetä kommentti