Tottuuko hylkääviin vastauksiin ikinä?

Kolme kuukautta työnhakua takana. Epätoivo ja huoli tulevasta kasvaa päivä päivältä. Luin Työvoimahallinnon sivuilta, että kolmen kuukauden työttömänä olon jälkeen työpaikan saaminen vaikeutuu. Mutta mahdollistahan se vielä on, eikö olekin, eikö? Henkeä ahdistaa ja "tällä kertaa valintamme ei kohdistunut sinuun" -viestit itkettävät...vieläkin. Olen jo saanut useita hylkääviä vastauksia ja luulisi, että niihin tottuu. Minä en totu! Minä olen hyvä, minulla on parhaat työvuodet kohdilla juuri nyt, minä olen tarkka ja tunnollinen ja teen kaiken mihin ryhdyn niin hyvin kuin mahdollista.

Täällä se kolmen kuukauden tosiasia sanotaan, mustaa valkoisella:
http://www.te-palvelut.fi/te/fi/tyonhakijalle/loyda_toita/mista_toita/index.html


Ehkä työnhakuvalmennus olisi tässä kohtaa tarpeellista. Sitä kuulemma saa TE-toimistosta. Sivuilla ei vaan kerrota, että mitä pitää tehdä. No, itse ajattelin mennä käymään työvoimatoimistossa ja esittää heille työnhaun seuranta -taulukkoni. Siitä käy ilmi, mitä kaikkea olen hakenut ja mitä vastauksia mahdollisesti saanut. Ehkä siellä nähdään, mitä minun pitäisi vielä tehdä enemmän tai eri tavalla.

Mukavaa sen sijaan on, että olen kaikesta huolimatta käynyt muutamissa työhaastatteluissa kokemassa, millaista se on. Aika samanlaista kuin muistelinkin monen vuoden takaa.

1) Haastattelu työhön, joka vaati matkustamista lähes puolet vuodesta. Luulen, että pääsin haastatteluun entisen työpaikkani ansiosta. Osa keskustelusta käytiin ruotsin kielellä. Jättäydyin pois hausta melko pian haastattelun jälkeen, sillä en pysty olemaan niin paljoa poissa kotoa. 120 hakemusta, 10 haastateltiin.

2) Haastattelu työhön, jota en ollut hakenut. Tässä yrityksessä hain erästä vakinaista paikkaa, mutta firmasta ehdotettiin, että tulisin haastateltavaksi toiseen tehtävään, jossa tarjolla oli äitiyslomasijaisuus. Ensimmäinen piilotyöpaikka! Työnkuva oli minulle todella vieras ja ihan eri alalta ja en oikeastaan saanut pikkutarkasti selvää, mitä siinä pitäisi tehdä. Niin tai näin, lopputulos oli, etten saanut paikkaa. Pääpaikkaan reilut 80 hakemusta, joista alle 10 haastateltiin ja joista muutama pyydettiin mukaan äitiyslomapaikan hakuun.

3) ja 4) Haastattelut työhön, johon tuntui sisältyvän juuri niitä asioita, joita osaan. Rekrytointifirma hoitaa tämän firman puolesta suuren joukon haastattelut. Rekrytoija ei haastattelussa vielä tiennyt täysin tarkkaa työnkuvaa, koska aloitti hakijoiden karsimisen saman tien, kun ensimmäiset hakemukset virtasivat sisään. Pääsin mukaan toiselle kierrokselle varsinaiseen työnantajayritykseen. Sain kuulla, että puolet työajasta kuluu ulossoittoihin yrityksiin, joille tarjotaan tuotteita. Sain siis tietää, mitä "myyntihenkinen asiakaspalvelija" heillä tarkoittaa. Haastattelijat, jotka olivat yrityksen toimitusjohtajia, olivat todella mukavia ja tulin heidän kanssaan juttuun oikein hyvin. Harmittaa, etten ole myyntitykki sydämeltäni. Koko haastattelu käytiin ruotsin kielellä ja olin ylpeä itsestäni, että selvisin siitä kunnialla. Kuka paikan saa, selvinnee ensi viikolla. Jos minä saisin paikan, minun pitäisi todella huolella miettiä työmatkaan kuluvaa aikaa ja sitä myyntihenkisyyttä. Hakemuksia 86, joista 6 jatkohaastatteluun pääpaikalle.

Mukavaa on myös se, että kesä on täällä. Vähän kylmää ja epävakaista toki, mutta silti valoisaa ja aurinkoakin näkyy. En ole kummoisessakaan rantakunnossa ja siksi ei harmita, että säät ovat olleet lievästi sanoen epävakaisia.

En ole juurikaan näistä epävarmuuden tunteista kertonut muille kuin puolisolle ja hänellekin vain pääpiirteet. Pelkään karkottavani harvat ystävät luotani. Kuka haluaa kuulla, että kaverilla menee "huonosti", koska huonostihan sillä menee, jos ei ole työtä? No voin rehellisesti kyllä kertoa, ettei se ihan näin ole, mutta joidenkin asenteet tuntuvat siltä. Olen itse sitä mieltä, että tällä hetkellä olen enemmän tyytyväinen kuin tyytymätön elooni ja olooni.

Kaipaan ihmisiä ympärilleni ja tunteen, että minusta välitetään. Olen ollut huono pyytämään seuraa, koska kaikilla tuntuu olevan kiire ja itse ajattelen, että vaan vaivaan. Vien muiden kallista aikaa. Minun pitää itsenikin ryhdistäytyä, tiedän, mutta on vaikea lähestyä toista ja kysyä "voiksä olla?", kun vastaus voi olla kiireisen kieltävä.