Viimeinen kesälomaviikkoni alkoi eilen. Toisaalta loma on tuntunut todella pitkältä, koska olen joka viikko reissannut jonnekin. Toisaalta se tuntuu lyhyeltä, koska työt ovat jo paljon mielessä viimeisellä viikolla. Ihan vaistomaisesti olen alkanut heräillä 5-6 aikaan aamuisin. Rakas koirani ei toki laita pahakseen aikaisia aamuja ja odottelee aina pirteänä "aamupuuroaan" ja aamuista kävelyretkeä. Sen kanssa on kyllä niin kivaa mennä ja tehdä asioita.
Tänään iltapäivällä on edessä lähtö kesän viimeiselle seikkailulle: taas yhdelle mökille. Tällä kertaa vietämme mökillä vain 4 yötä ja olemme siellä kahdestaan koiran kanssa. Mies lupasi viedä ja hakea. Olin vielä viime viikolla asiasta todella innoissani, mutta eilen tein virheen. Tuli katsottua "Tiedän, mitä teit viime kesänä"-trilogian kaksi ensimmäistä osaa. Vaikka leffat olivat huonoja, ne olivat silti pelottavia ja saivat mielikuvitukseni laukkaamaan. Olenko muistanut kertoa? Minulla on vallan erinomaisen vilkas mielikuvitus. Ihan typerää katsoa kauhuleffoja juuri ennen mökillelähtöä! Siellä on sitä paitsi ulkohuussi. Elokuun illat ovat jo melko pimeitä, joten ihan turha luulla, että uskallan iltahämärissä kykkimään tyhjän päälle. Ei auta, vaikka aion raahata koiraparkaani mukaan vessareissuille, se pelottaa silti ilta-aikaan.
Kesäloma on ollut ihana ja virkistävä. Silti minulla on ikävä ystäviäni, joita en ole tavannut koko loman aikana. Kukaan ei ole kaivannut, mutta enpä ole minäkään ollut yhteyksissä keneenkään. Mitä tästä opin? Kaikki ovat hylänneet minut, muut ovat parempaa seuraa, kuka tällaista luuseria edes jaksaisi tavata... ei-ei-ei! Näin en saa ajatella, vaan minun pitää itse olla aktiivinen. Jos en pidä ääntä itsestäni, kukaan ei kohta muista, että olen olemassa. Niin siinä käy, kun kaikilla on kiirettä...
Huh, onneksi olen viettänyt kotona vain muutamia päiviä kerrallaan ja ollut muuten reissussa. Yksinolo kotona ilman erityisempää tekemistä ei todellakaan ole minun juttuni. Sama juttu aina, kun olen sairaana kotona. Synkistely alkaa... Onneksi en sairastele kovin usein.
Sitten vielä yksi kompleksi, jota en paljasta muualla: itsetuntoni on nollassa sen takia, että olen niin pulskassa kunnossa. Ei oikein tee mieli mennä ihmisten ilmoille. Eikä mitään viisauksia nyt, kiitos. Tiedän kyllä, mitä pitää tehdä, että tästä murheesta pääsee eroon.
Wo-hoo! Pakkaamaan! Ja herättämään tuo koiruus, koska se näkee jotain ihme painajaisia...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti