Ja tästä äitienpäivästä sen verran, että...

Tänään on äitienpäivä...taas. Sen jälkeen, kun poikani masentui, ovat äitienpäivät olleet minulle yhtä tuskaa. Ensin hän vihasi minua liikaa, että olisi voinut viettää ä-päivää ja sen jälkeen sillä ei ole ollut pojalle erityistä merkitystä.

Niinpä en vietä tätäkään ä-päivää kotona huomionosoituksia kalastellen, vaan siirryin jo eilen viereiseen kaupunkiin "hotellilomalle".

Hotelliin tullessani leikin tärkeää työ+huvimatkailijaa: mukana läppäri, muhkea kalenterikirjani ja sopivan pieni matkakassi. Kävin kaupungilla kiertelemässä turistina kameran kanssa. Ostin pieniä herkkuja, joista piti riittää tähän päivään, mutta tein selvää herkuista jo eilen.

Aamulla kävin rennolla tunnin kävelyllä veden äärellä ja kamera luonnollisestikin mukana. Masu on täynnä hotellin yli-ihanaa aamiaista ja kirjoittelen ajatuksiani tähän blogiin. Mukana on myös hiusväriä, mutta mietin vielä, uskallanko ottaa riskin, ettei kylpyhuone värjäänny hiusteni mukana...?

Poika soitti äsken ja toivotti hyvää äitienpäivää. Niin ihanan tottelevainen se on, kun eilen pyysin häntä soittamaan:) Rakastan sinua!