Ai niin, näistä töistä.
Olen edelleen samassa firmassa, johon palasin määräaikaiseen työsuhteeseen elokuussa 2015. Sama firma, mutta eri työ. Olen viihtynyt erinomaisesti ja meillä on ihana tiimi. Kenenkään ei tarvitse pakertaa yksin ja kaikki puhaltavat yhteen hiileen. Maanantai-kompleksini on muisto vain. Nyt minulla on soppari 31.8.2017 saakka. Olen hyvin tyytyväinen näin, vaikka vakituinen työ kyllä kruunaisi kaiken.
Tulevaisuus tietenkin pelottaa, mutta näillä mennään. Kivat työkaverit ovat tosi tärkeitä ainakin minulle, koska olen niin tunteellinen. Heidän kanssaan vietän 8 tuntia joka arkipäivä. Se on enemmän kuin kenenkään muun kanssa kuten puolison, lapsen tai rakkaiden ystävien kanssa. Kyllähän sitä toivoisi, ettei asia olisi ihan niin, mutta onneksi ne työkamut on niin kivoja.
Viikonloppuisin olo on vähän yksinäinen. Saku-hauvaa kun ei ole, niin lenkillekin lähtee enää harvoin. Kukaan ei tule hakemaan kotoa kaverilenkille, se on nähty. Ihan itse pitäisi saada itsestä irti taas se reippaus. Katsotaan, josko kuitenkin yrittäisin.
Joulu-tammikuun aikana sairastelin enemmän kuin koskaan aiemmin ja siksikin se reippaus on katosi ainakin tilapäisesti jonnekin. Se meni varmaan sinne itsesäälin uumeniin. Onneksi kevät meni terveenä.
Laitan pojan kuulumisia pian...taas ovat kouluasiat tapetilla isosti.
Laitan pojan kuulumisia pian...taas ovat kouluasiat tapetilla isosti.
1 kommentti:
Olipa kiva kun kirjoitit taas. Tuo koulu, se on vaan toisille nuorille niin vaikeaa ettei sitä "normaalisti" koulua käyvien vanhemmat aina pysty ymmärtämään. Tsempit loppukesään, jään odottelemaan niitä koulukuulumisia:)
Lähetä kommentti