Sain pojalta pari päivää sitten tekstarin:
"Onko sulla huomenna mitään? Aattelin, jos oisit halunnu lähtee ostoksille, kun pitää ostaa tyttöystävälle lahja?"
- No, totta mooses työtön mutsi pääsee poikansa seuraksi ihan minne vain. Olin ihan onnessani ja lesosin tyttökaverillenikin asiasta. Teki mieli piirtää rasti seinään, mutta maltoin mieleni.
Eilen sitten lusmusimme kauppakeskuksessa monta tuntia. Pojalla oli paineita löytää lahja, josta tyttö todella pitäisi ja ensin ei meinannut tulla yhtään mitään. Kaikki, mitä ehdotin tuntui hänestä liian kalliilta tai tyhmältä. Loppujen lopuksi pojan leuka alkoi olla niin kireällä, että katsoin parhaaksi johdatella hänet vaivihkaa katsomaan kultasepänliikkeen näyteikkunaa. Olimme tietoisesti vältelleet kultasepänliikkeitä, koska pojalla on käsitys, että "sit sieltä on pakko ostaa jotain" tai "myyjä hyppää kimppuun ja tuntee velvollisuudeksi ostaa jotain" tai "siellähän on tosi kallista". Yritin vakuutella hänelle, että kultasepänliikkeissä myydään myös hopea- ja teräskoruja, jotka eivät ole niin kalliita.
No, siirryimme näyteikkunalta oviaukossa olevan vitriinin äärelle, jossa oli näytillä Tomas Sabon suunnittelemia hopeakoruja. Kalliitahan ne tietenkin olivat, mutta viimein bongasin takarivistä nätin ja yksinkertaisen ranneketjun. Hintakaan ei hiponut tähtiä ja poika alkoi lämmetä asialle, koska aikaa oli jo siinä vaiheessa kulunut hermojen menetyksen verran. Tässä kohtaa myyjä astui kehiin ja kerroin hänelle, että etsimme lahjaa tytölle. Myyjä arvasi, että kyse oli pojan tyttöystävästä ja näki hänen lievästi sanoen ahdistuneen ilmeensä. Hän suhtautui poikaan kuin oikeaan asiakkaaseen ja esitteli korun hänelle omassa kädessään. Poika oli kahden vaiheilla ja myyjä nipsautti ranneketjuun vielä tosi söpön sydänamuletin ja kertoi antavansa sen kaupantekijäisiksi. Poika oli sillä vakuutettu ja halusi ostaa korun. Myyjä paketoi sen todella kauniisti ja täytyy kyllä sanoa, että pisteet hänelle loistavasta pelisilmästä. Poika lähti leveästi hymyillen liikkeestä.
Onneksi hän ei päätynyt ostamaan niitä muovisia nappikorviksia, joita ensin mietittiin. Tyttö ihastuu varmasti lahjaansa, joka on huolella valittu.
Okei, ostettiin me jotain muutakin, nimittäin itsellemme: minä sukkia, sporttipaidan, lökäkaprit ja myös lahjan tytölle (tyynyn) ja poika hupparin ja maiharihousut.
Lopuksi käytiin levähtämässä pizzeriassa. Ah, mikä ihana iltapäivä, oikea äidin unelma!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti