Kotirouva siivoaa ja mietiskelee

Otsikko voi hämätä, sillä minähän istun tässä koneella ja kirjottelen blogiin mitä sattuu. Tosiasiassa minun pitäisi alkaa imuroida, näin olen päättänyt, mutta se on NIIN KAMALAN VAIKEAA! Imurointi lukeutuu inhokkeihini, mutta lopetettuani työt, lupasin ukkelille, että MäHoidanMäHoidan-joojoojoo. Alkuvikosta pesin ikkunoita pienissä erissä ja se vasta oli mukavan terapeuttista puuhaa. Muita terapeuttisia kotitöitä ovat: pyykin ripustaminen, lipaston laatikoiden järjestely, pölyjen pyyhkiminen ja koiran hoito (lasketaanko kotityöksi vai huviksi?). Inhokkeihin lukeutuu imurointi, lakanoiden vaihtaminen, mattojen tamppaus ja ison kylppärin peseminen.

Olen työttömänä kolmatta viikkoa ja vielä eivät firmat kompastele oveni takana työtarjouksineen. Kumma juttu, ettei työmarkkinoille jo ole kiirinyt huhu tällaisesta super-toimistotyöläisestä/asiakaspalvelijasta. Tarvitsisi varmaan tehdä jotakin, kuten lähettää hikenä hakemuksia. Olenkin hakenut muutamia paikkoja vailla tulosta. Olisi mukava, jos joku kohtalotoveri voisi neuvoa ja opastaa, varsinkin näiden epävarmuuden tunteiden käsittelemisessä. Tarvitsen jonkun, joka vakuuttaisi minulle, että olen kyllin hyvä ja saan vielä joskus töitä. Hirveintä on herätä aikaisin aamulla (siihen aikaan, kun töihinlähtijät heräävät) ja todeta, että "ei, mulla ei vielä ole töitä...". Silloin tuntuu hetkisen aikaa, etten jaksakaan nousta ylös.

Helmikuussa, kun sanouduin irti, lähetin joillekin ystävilleni viestin, että vinkkaisivat minulle, jos tietäisivät, ketä voisin suoraan lähestyä työhakemuksineni. En saanut yhtään vastausta. En kuvitellutkaan, että he järkkäisivät minulle töitä, mutta olin ajatellut saavani myötätuntoista palautetta tai tsemppiviestiä takaisin. He olivat varmaan kiusaantuneita, koska itsehän olin itseni vaille töitä saattanut. Tuli vähän hylkiö-olo ja koko viesti kadutti jälkeenpäin. Monet ovat kehuneet, että onpa todella rohkeaa näinä aikoina jättää työpaikka. Joo, hienoa on ja ihanaa, mutta silmistä näen kuinka he kuitenkin ajattelevat minun olevan hullu. Nykyaikana kun pitäisi olla niin pirun kiitollinen vakituisesta työstä. No, minulla oli painavat syyt haluta muutosta ja mieluiten olisinkin vaihtanut tointa saman firman sisällä. Se vaan ei näyttänyt olevan mahdollista ainakaan nopealla aikataululla ja minulla ei ollut pinnaa jäädä odottelemaan.

No joo, itsesääli sikseen. Reilun viikon kuluttua vietämme ihanan poikani 18 v syntymäpäiviä ja sitä ennen on ainakin sata asiaa, jotka pitää saada kuntoon. Siivousta, puunausta, lahjojen paketoimista, tarjoilun miettimistä. Mihin se aika oikein meni?