Noin puolitoista viikkoa takaperin hänen mittansa kuitenkin täyttyi. Poika lähti nuorisokodista ovet paukkuen mukanaan vain tietokoneensa ja eväät. Pojan omaohjaaja soitti sitten minulle kertoakseen, ettei heillä ole tietoa, minne hän meni. Lupasin ottaa selvää ja palata asiaan. Soitin pojalle, joka onneksi vastasi puhelimeen. Hän oli matkalla illaksi tyttöystävänsä luo ja oli vihainen kuin ampiainen. Ovat kaikki kuulemma imbesillejä ja ansaitsevat kuolla teloittamalla. Pojan viha on niin suurta silloin, kun asia on tuore, ettei sitä oikein tahdo käsittääkään. Sain kuitenkin puhelun aikana selville, että on palaamassa nuorisokotiin sitten illalla ihan normiaikaan.
Soitin takaisin pojan omaohjaajalle ja kerroin, minne poika oli menossa ja koska tulee. Myös he yrittivät vähän ajan päästä soittaa hänelle ja kävivät lopulta antoisan keskustelun. Joskus mitta vain täyttyy ja tällä kertaa syynä oli se, että tytöt kuulemma käyttäytyvät kuin ääliöt sekä toisiaan että nuorisokodin työntekijöitä kohtaan...unohtamatta heidän musiikkimakuaan, joka on ihan hanurista! Pojan kunniaksi on sanottava, että hän käyttäytyy kauniisti, eikä kiroile ja tekee useimmiten sen, mitä pyydetään. Siksi hänen on niin vaikea ymmärtää, miksi jotkut eivät tee samoin. Asiaa ei toki helpota, että tytöt ilkkuvat hänen kertoessaan näkemyksiään. Eikä kyllä helpota sekään, että poika on mielestään viisaampi ja aina oikeassa. Nyt annettiin sitten palaa urakalla.
On todella tärkeää, että nuorten välit laitoksessa ovat kunnossa, koska pienikin "ryppy rakkaudessa" vaikutta kaikkien eloon ja oloon. Tätä yritetään nyt sitten selvitellä siellä. Kaikkien nuorten kanssa on puhuttu ja osa puolustaa pojan mielipiteitä ja pari "pahinta" ovat sitä mieltä, että poika on ihan hakoteillä ja ymmärtää kaiken väärin. Tänä aikana poika on kieltäytynyt yhteisistä ruokailuista joko jättämällä syömisen väliin tai häipymällä illaksi muualle. Hän on lakkoillut monessa muussakin asiassa ja kertoo, ettei aio enää noudattaa sääntöjä ja odottakaa vain, kun hän täyttää 18 ja sitä rataa...
En ole asiaan ottanut kantaa, koska mielestäni se pitää selvittää nuorisokodissa. Toki kuuntelen mielelläni, jos poika haluaa jutella, mutta aika vähän on puhuttu mitään tänä viikonloppuna. Annan hänen olla rauhassa.
Vähän huolettaa kuitenkin se, että poika lopetti vähän aikaa sitten masennuslääkityksen. Tunteet voivat hypähdellä äärilaidalta toiselle helpostikin, kun tähän saakka lääkitys on hillinnyt suurimpia tunteita. Eikä minulla tunteita ja tunteenpurkauksia vastaa mitään ole, ne ovat ihan okei. Mutta missä kohtaa kyse on normaalista ja missä ei, sitä mietiskelen tässä. Ainakin paljon aikaa poika tarvitsee, jos ei muuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti