Pojan täti kyseli häneltä suunnitelmia peruskoulun jälkeen ja poika vastasi suoraan, että aikoo hakea erityisammattioppilaitokseen. Hän vastailee kyllä tosi sujuvasti muille, mutta minulle ei tipu tietoa. Jännää nähdä, kuinka tässä lopulta käy. Kunpa kävisi hyvin.
Vaikka ennen kakkukestejä ajattelin, etten millään jaksaisi sukulaisia, niin jälkeenpäin olen iloinen, että meillä oli hetken aikaa hälinää ja iloa. Meillä ei useinkaan käy ystäviä tai sukulaisia kylässä, ehkäpä juuri synttärien aikaan, mutta ei muuten. Olen tottunut olemaan kotosalla vailla ulkopuolisia ja niin saattaa kulua joskus jopa muutama kuukausi. Työtä, kotitöitä, kotioleilua, illat sohvaperunana, työtä.jne. Varsinkin pimeänä talviaikana koteloidun kotiin turvaan.
No, sukulaiset olivat ja menivät. Poika sai mieluisia lahjoja ja me hyvän mielen. Sama uusintana taas ensi sunnuntaina. Nyt istutaan ukkelin kanssa sohvalla ja pidetään rääppiäisiä. Poika istuu tuossa vähän matkan päässä koneella uudet kuulokkeet korvillaan, näpyti-näpyti-näp. Kun laitan silmät kiinni ja unohdan murheet, tuntuu melkein tavalliselta perheeltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti