Hoitoneuvottelu ke 12.2.2014

Paikka: Xx:n nuorisopsykiatrian poliklinikka
Aika: klo 12.15
Läsnä: pojan lääkäri ja psyk.sairaanhoitaja, poika, isä, äiti ja pojan omaohjaaja nuorisokodista

Ensimmäiseksi käytiin läpi kouluasiat:
- peruskoulu käyty
- poika aikoo hakea kevään yhteishaussa erityiskouluun. Listalta löytyi jopa kolme kouluvaihtoehtoa.
- poika toi neuvotteluun papereita lääkärin B-lausuntoa varten. Lausunto tarvitaan, jotta voi hakea erityiskoulun pienryhmäopetukseen.
- toive hänellä on päästä sellaiseen opetukseen, jossa ensimmäinen vuosi opiskellaan yleisiä aineita ja samalla tutustutaan koulun tarjoamiin suuntautumisvaihtoehtoihin. Vasta toisena vuotena valitaan oma kiinnostuksen kohde ja aletaan keskittyä siihen. Ensimmäisen vuoden aikana saa myös parantaa ysiluokan arvosanoja, jos haluaa.

Leukani loksahti(salassa), kun kuulin, mitä poika yhdessä koulun opon ja vararehtorin kanssa on saanut aikaan. En osannut odottaa, että hän on "taipunut" yhteishakuun. Poika ei selvästikään halua puhua suunnitelmistaan meille. Luulen, että se johtuu siitä, että hän ei halua ainakaan minun innostuvan liikaa ja alkavan hehkuttaa kaikille "meidän poika" -juttuja.

Pojan voinnista:
Poika itse oli sitä mieltä, että vointi on "ihan ok" (aaarghhh...!!!) ja hänen omaohjaajansa oli samaa mieltä. Lääkäri kertoi olleensa pojasta enemmän huolissaan syksyllä ja olisi halunnut nostaa hänen masennuslääkitystään(Venlaflaxin). Nyt hän oli muuttanut mieltään ja totesi, ettei aihetta huoleen ainakaan tässä vaiheessa ole. Hän tuntuu olevan paremmin kartalla pojan ajatuksista ja luonteesta kuin aikaisemmat lääkärit. Hänen mielestään poika ajattelee kaikkia asioita laajemmin kuin muut ikätoverinsa. Pojan nuori ikä tekee sen, ettei hän vielä ole oppinut täysin hyväksymään muiden erilaisia mielipiteitä ja hänella on vielä teinien tyypillistä ehdottomuutta joka asiaan. Lääkäri oli kuitenkin sitä mieltä, että mitä enemmän elämänkokemus karttuu, sitä paremmin poika tulee "pehmenemään".

Lääkityksestä:
Lääkäri totesi, ettei ole mitään estettä sille, etteikö lääkitystä voitaisi koeluontoisesti alkaa purkaa. Syiksi kokeilulle katsottiin se, että poika on "ok"-mielellä, kevät ja valoisuus on tulossa ja mitään erityisiä elämänmuutoksia ei ole odotettavissa ennen syksyä. Poika sopii asiasta lääkärin kanssa heidän seuraavassa kahdenkeskisessä tapaamisessaan maaliskuun lopussa.

Juuri nyt kaikki näyttää niin hyvältä kuin olla ja voi. En kuitenkaan uskalla hehkuttaa, koska pelkään onnen kääntyvän. Kaiken onnistuminen on niin pienestä kiinni ja minua pelottaa ihan kamalasti. Pojan haluamiin kouluihin hakee varmasti muita ihan ruuhkaksi asti ja pitää myös valmistautua siihen, ettei tässä yhteishaussa tärppää. Siinä sitä sitten on haastetta saada poikaa uskomaan tulevaisuuteen...

Jäitä hattuun vain!