Työasiaa...

Minulla on suuri onni työskennellä paikassa, jossa on tosi mukavat työkaverit. Työkavereissa on se ihana ominaisuus, että heidän kanssa ollaan pintapuolisesti, kun kauhean syvälliseksi ei ehdi työpäivien lyhyillä tauoilla heittäytyä. No, joskus tietenkin, mutta se on ohimenevää.

Edellä esitetty on siis ihannetilanne ja toteutuu minunkin kohdallani 99%. Muttamutta... Minulla on eräs tosi rakas kaveri siellä töissä, mutta hiukan ongelmallinen myös. Hän saa ajoittain minut tuntemaan oloni yksinäiseksi, koska tuntuu loukkaantuneen jostakin. Aina en edes tiedä, mitä olen sanonut tai tehnyt, kun hän kääntää selän ja lakkaa juttelemasta. Kukaan ulkopuolinen ei varmaan huomaa sitä, niin taitavasti hän sen tekee.

Kun yritän jutella, hän kääntyy töihinsä kiireisenä. Kiirehän meillä onkin, mutta yleensä hän vaihtaa aina muutaman sanan. Lounastauolla hän juttelee luonnollisesti kaikkien kanssa, mutta minulle hän ei sano mitään. Käytös ei ole muuttunut mitenkään vihamieliseksi minua kohtaan, mutta olen vain lakannut olemasta hänelle. Yleensä meillä kyllä löytyy jutunjuurta joka tauolle. Aamulla hän ei toivottanut hyvää huomenta. Pieniä asioita, jotka on tarkoitettu vain minulle. Asiatonta ja loukkaavaa käytöstä. Mielestäni aikuisena pitäisi pystyä puhumaan asioista suoraan ja selvittää heti, jos tuli paha mieli jostakin.

Onneksi emme istu vierekkäin, muuten en jaksaisi tällaista. Mutta mitä voin tehdä? Anteeksipyytäjäksi minusta ei ole, koska en ole tehnyt mitään. Jos ottaisin asian puheeksi, että "hei, mikä vaivaa?" hän kieltäisi kaiken. Taito se on kuitenkin sekin, että saa toisen tuntemaan olonsa napanöyhdäksi. Mikä oikeus hänellä on käyttäytyä tällä tavalla, kun itse en tee sitä hänelle? Näinä hetkinä olen tyytyväinen, ettemme ole kavereita myös vapaa-ajalla, koska silloin asiat vaatisivat selvittämistä. Nyt voimme kumpikin käyttäytyä ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut ja kukaan ei huomaa mitään. Ehkä tilanne menee ohi itsestään, kuten ennenkin. Minulla ei ole onneksi työkiireiden vuoksi aikaa koko ajan miettiä.

Silti olo on ajoittain kurja, koska tykkään hänestä. Töissä on hauska jutella ja välillä kahvitella yhdessä. Kotona, kuten nytkin, murehdin asiaa välillä. Ei se viikonloppuani pilaa, varsinkaan nyt, kun sain kirjoittaa asian auki tähän blogiin. Onko kellään työpaikallaan samanlaista kaveria?