Minä en vieläkään selviä ainoastakaan hoitoneuvottelusta ilman itkua. Ne sujuvat kyllä nykyään ihan rutiinilla, mutta aina tulee se hetki, kun äidiltä kysytään "kannatko suurta huolta nuorestasi, vai onko tilanne helpottanut?". Vaikka tilanteemme on helpompi kuin esim. vajaat kolme vuotta sitten, kuinka voisin olla kantamatta huolta??? Kuinka voisin olla syyttelemättä itseäni hänen masennuksestaan: jos en olisi kärsinyt synnytyksen jälkeisestä masennuksesta? Jos en olisi riitojen yhteydessä vajonnut aina lapsen tasolle? Jos olisimme saaneet toisen lapsen? Jos synnytys olisi sujunut helpommin? Jos en olisi niin orjallisesti seurannut muiden lapsia ja ohjekirjoja? Jos olisin itse ollut seurallisempi? Näitä riittää.
Pojan lääkäri oli joutunut pidemmälle sairaslomalle ja meillä on sijaisena vanhempi herralääkäri. Asetan toivoni nyt häneen, että hän muutaman kuukauden sijaisuudellaan saisi jonkin ihmeen aikaan vain olemalla mies. Lääkäri oli samaa mieltä, että poikamme kaipaisi pientä boostia aloitekykyynsä. Masennus on toki helpottamassa, mutta diagnoosi on ja pysyy edelleen. Ei siis ole kyse ainoastaan teiniangstista. Varmaan pahinta, mitä masentuneelle voi sanoa, on "ryhdistäydy ja ryhdy johonkin!", kun se ei ihan niin helposti käy. Lisäksi on erilaisia masennuksen asteita: poikamme on käynyt ihan pohjalla ja ehti olla siellä pitkään, ennenkuin ymmärsimme hankkia hänelle apua ja pohjalta nousu ei liene kaikkein helpointa ja nopeinta.
Muutoin neuvottelu sujui hyvässä hengessä ja poikakin osallistui ajoittain keskusteluun omilla mielipiteillään. Lääkäri määräsi hänet uudelleen labrakokeisiin, koska häntä arvelutti edellisen labrakäynnin kilpirauhasarvo, joka oli ollut matalalla. Mistään hälyyttävästä ei ole kyse, mutta tuo arvo on tärkeä nimenomaan jaksamisen kannalta.
Pojalle varattiin uusi lääkäriaika jo parin viikon päähän. Tällä kertaa lääkäri haluaa tavata pojan kahden kesken.
Näissä neuvotteluissa on eroja: hoitoneuvotteluissa on aina hiukan huolestuneempi suhtautuminen nuoreen kuin nuorisokodissa. Nuorisokodin "kasvatusneuvottelut" sujuvat usen positiivisessa hengessä ja masennukseen ei kiinnitetä niin paljoa huomiota. Kerron kohta lisää siitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti