Minun ja muiden lapset

Olen varmaankin kirjoittanut tästä aiheesta aiemminkin.

Olin kerran ravintolassa syömässä rakkaiden ystävien kanssa. Kuten aina, kun pitkästä aikaa tavataan, on kiva hehkuttaa myös jälkikasvun kuulumiset. Olen todella iloinen, ettei KENELLÄKÄÄN lähituttavapiirissäni ole samankaltainen tilanne kuin meillä oman lapsemme kanssa. Minusta on oikeasti kiinnostavaa kuulla, mitä kenenkin lapsille kuuluu. Kaikille kuuluu oikeasti hyvää. Mikä tästä kerrasta teki erikoisen minulle? Se, että minulla meni pala kurkkuun, kun en voinut yhtyä ihmettelyyn lapsien tulevaisuudesta. Luulin, että purskahdan itkuun siihen paikkaan. Ehkä mielialalääkkeistä onkin minulle apua, sillä kykenin kuin kykeninkin hillitsemään itseni.

Tietenkin haluaisin yhtyä mukaan keskusteluun jatko-opiskelupaikoista, kesätyöpaikoista, armeijaan menosta, omaan kotiin muuttamisesta, ulkomaille lähtemisestä ja tavallisista teiniriidoista. Minulle se ei ikävä kyllä ole mahdollista.

Vaikka äidit kuinka kertovat, että he ei anna lapsensa jäädä lepäämään laakereillaan, he eivät oikeasti tiedä, miltä tuntuu, kun oma sana ei autakaan. Mistä tämä johtuu? Varmaankin monen mielestä siitä, että minä olen huono äiti ja annan lapselleni periksi liian helposti. Tai sitten siitä, että kaikilla muilla tuntemillani läheisillä on ihan normikakarat. Niin normit, että he ottavat onkeensa siitä, mitä heidän vanhempansa saarnaavat.

Mitä he tekisivät, jos lapsi yllättäen sanoisi, ettei aio tehdä yhtään mitään tulevaisuudessa? Luulen, että heillä menisi jauhot suuhun, kuten minullakin on koko ajan. Minulla on niin jauhot suussa, että melkein tukehdun niihin. Toki kaikilla on ollut vaikeita hetkiä lapsiensa kanssa, mutta niistä he ovat aina selvinneet. Mutta entä minä, joka olen epäonnistunut siinä ainoassa asiassa, jolla ihmisarvoa mitataan: minun lapseni ei ole onnellinen?!

Ystävällisiä neuvoja satelee. Olemme käyttäneet kaikki keinot, kaikki ohjeet, kaikki vinkit, käyttäneet hyvää/pahaa/uhkailua/lahjontaa. Silti lapsemme kulkee täysin omaa yksinäistä polkuaan. Kunpa sillä polulla häntä vastaan kulkisi joku, josta tulee oikea ystävä.

Minun lapseni on ollut huostaanotettuna yli kolme kuukautta jo. Pyysin huostaanottoa itse, sillä takkini oli aivan tyhjä. Toivottavasti sinun ei koskaan tarvitse tehdä yhtä vaikeaa päätöstä.