Jokin on muuttunut...poika etääntyy

Poikani on nyt asunut poissa kotoa pian 3,5 kuukautta: reilut 2 kuukautta vastaanottokodissa ja nyt reilun kuukauden nuorisokodissa. Molemmat paikat ovat turvallisia ja mukavia. Kertaakaan meillä vanhemmilla ei ole ollut huolta pojan hyvinvoinnista. Mietityttää silti, miten porukat pärjäävät hänen kanssaan nuorisokodissa. Olisi kuitenkin se koulukin käytävänä ja tässä vaiheessa jopa yhdeksän nelosta suoritettavana. Pojan asenne koulua, yhteiskuntaa tai muita ihmisiä kohtaan ei ole muuttunut. Muut eivät tunnu huomaavan hänen yhteiskuntavastaisuuttaan, koska hän pystyy myös peittämään sen hyvin. Kotona käydyissä keskuteluissa se tulee kuitenkin edelleen todella vahvana esiin. Isoin asia on se, ettei häntä edelleenkään kiinnosta saako koulun suoritettua ja se, ettei hän tulevaisuudessa aio hankkia töitä.

Me olemme pojan vanhempia ja tietenkin velvoitettuja pitämään hänestä huolta aikuisenakin, jos hän ei siihen itse kykene. Mutta entä, jos se on hänen uppiniskaisuuttaan? Entä, jos hän tekee sen tahallaan, kun tietää, ettei häntä hylätä? Miksipä sitä elantoa hankkimaan, kun muut tekevät sen hänen puolestaan? Olemmeko me tyhmiä, vai hän?

Itse koen tällä hetkellä, että en tule henkisesti kestämään sitä, että poika palaisi kotiin ja jatkaisi oloaan ja eloaan, kuten ennen huostaanottoakin. Minä en kestä suljettua ovea, hiljaisuutta, puhumattomuutta ja sitä, kun katsotaan kuin halpaa makkaraa.

Poika lomailee kotona joka viikonloppu, osallistuu vain asioihin, jotka miellytävät häntä(=ei mihinkään) ja käyttäytyy kuin bed & breakfast hotellin turisti. Itseäni potuttaa, että annan hänen käyttäytyä siten. En vaan kertakaikkiaan jaksa työntää hänelle imuria käteen tai käskeä petaamaan sänkynsä. Eikä se mitään auttaisi, hän vain kieltäytyisi näppärästi kaikesta ja haistattaisi pitkät. Kokemusta on, tiedoksi vain kaikille supervanhemmille, jotka tässä kohtaa hyppäsitte tuoliltanne meitä neuvomaan!!!


Olen yrittänyt keksiä meille myös jotain erityistä kivaa tekemistä, kuten pizzanleipomista, mökkiretkiä ja leffan vuokrausta. Sen jälkeen, kun kirjallisista lomasopimuksista luovuttiin, hän ei ole osallistunut kanssamme yhtään mihinkään. Mikään sopimus ei velvoita, niin hän ottaa siitä kaiken irti. Ihan sama kuin hän ei kotona kävisikään. En näe häntä yhtään sen enempää, kuin jos hän olisi koko ajan nuorisokodissa. Nuorisokotiin pääsen sentään häntä tapaamaan ja hän ei voi ajaa minua pois luotaan, ainakaan heti.