Saimme (tuttuun tapaan) eteemme tyhjät paperit, joihin piti kirjoittaa positiivisia asioita toisesta. En muista enää kaikkia juttuja, mutta sen muistan, että loppujen lopuksi olisin löytänyt pojasta vaikka kuinka montaa ihanaa ominaisuutta. Pojalla sen sijaan oli vaikeuksia löytää hyvää minusta. Mieleeni jäi kuitenkin se, että poika arvostaa sitä, että tulen hänen luokseen keskustelemaan asioista ja yritän saada hänestä ulos ihan minkälaista reaktiota tahansa. Luulin, että hän vihaa niitä meidän keskeisiä "äidin yksinpuhelutuokioita". Poika nimittäin harvoin alkaa keskustelemaan mistään mitenkään innoissaan tai vuolaasti. Hän kertoikin, että se on hänen mielestään ollut hyvä asia. Olisin taas voinut itkeä ilosta.
Tämä keskustelu oli pitkästä aikaa ainoa jossa sekä poika että äiti puhuivat tunteistaan ja muistivat myös kuunnella toista. Asiaan vaikuttivat toki mukana olleet erotuomarit, jotka jakelivat puheenvuoroja ja hillitsivät kuumia tunteita. Uskon, että meillä molemmilla oli tapaamisen jälkeen hyvä ja virkistynyt olo.
Tästä rohkaistuneena olenkin aina pojan kotilomilla yrittänyt sitkeästi lähestyä häntä ja viettää vaikka väkisin muutamia minuutteja kerrallaan aikaa hänen seurassaan. Täytyy myöntää, että poika ei tee näitä keskustelutuokioita minulle mitenkään helpoksi. Usein päädynkin poistumaan hänen seurastaan kyyneleitä niellen. Mutta pakko yrittää, jotenkin en vaan kykene huolehtimaan vain omista asioistani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti