Uusi vuosi 2013: voisiko olla paremmin?

Saimme eilen hakea pojan vastaanottokeskuksesta kotiin uuden vuoden viettoon. Ihaninta oli se, että keskuksen henkilökunta kertoi pojan olleen asiasta miltei innoissaan. Poikahan ei tunteitaan näytä, mutta oli kuitenkin noussut aamulla hyppäämällä sängystä, kun kuuli lomasta kotona.

Ennen kotiinlähtöä, meille vanhemmille pidettiin vanhempainhaastattelu, joka kesti 2 tuntia. Pojalle oli pidetty samanlainen sessio aiemmin päivällä. Keskustelussa käytiin läpi(jälleen kerran!) perheemme koko historia siitä alkaen, kun itse olimme koululaisia. Tällaiset keskustelut saavat aina kaikki vaikeudet yhä uudelleen nenämme eteen, kun itse olisin jo mieluusti muistelematta.

Sitten tehtiin lomasopimus(kuten aikoinaan nuorisopsyk.osastolla), johon kirjattiin loman kesto ja tavoitteet/toiveet loman onnistumiseksi. Miksi kaikki pitää tehdä niin vaikeaksi? Olisin halunnut asettaa tavoitteeksi 10 halausta tunnissa ja paijauksia:) Laitoimme kuitenkin hillitysti, että toivomme pojan jaksavan viettää vähän aikaansa myös meidän kanssamme, eikä olisi koko aikaa yksin huoneessaan. Jaa, pojan toivetta en tainnut kuullakaan, mikähän se oli?

Ennen kuin saimme virallisen luvan kotilomalle, tuli vastaanottokeskuksen työntekijä mukanamme kotiin tekemään "tupatarkastuksen". Vasta, kun hän totesi kaiken olevan kunnossa, lähti hän pois ja poika sai luvan jäädä meille.

Poika on hienosti yrittänyt olla seurassamme: kantoi vapaaehtoisesti läppärin keittiöön, eikä pidä huoneen ovea kiinni ollessaan siellä. Isä oli ostanut uuden vuoden raketteja ja he lähettelivät niitä takapihaltamme pitkin iltaa. Uskon, että tämä "yhteinen tekeminen" merkitsi isälle todella paljon.

Itse en jaksanut juurikaan eilen illalla valvoa, vaan painuin pehkuihin korvatulppien kera jo 23 aikoihin. Jäin ihanasti paitsi kaikesta räskinnästä ja paukkeesta. Mitään uuden vuoden lupaustakaan en tainnut tehdä, joten eipä tarvitse sitäkään velvollisuudentuntoisesti miettiä. Ainoastaan toivon, että poikani tulee onnelliseksi, minkä ikinä tien hän valitseekaan tulevaisuudessa.

Pojan Facebook-päivityksiä seurasin jonkin verran eilen. Tietenkin hänen oli pitänyt kirjoittaa sinne taas jotakin typerää kommenttia ennen joulua kuolleesta Arttu-pojasta. Mutta olipa siellä myös pienimuotoinen tuuletus kotilomasta.

Iltapäivällä isä vie pojan takaisin vastaanottokeskukseen ja sydämeni murtuu taas vähäsen.