Pikku juttu: kysyin pojalta äsken, mitkä fiilikset hänellä on nyt, kun hiihtoloma loppuu ja koulu alkaisi huomenna. Hän vastasi, että on ajatellut mennä kouluun! Hip heijaa, poksauttakaa skumppapullot auki ja aloittakaa ilotulitus. Hän on ajatellut! Se on jo puoli voittoa ja mieli nuoren puolesta niin iloinen, että tekisi mieli pitää juhlat. Mutta eipä nuolaista...
Syyllisyydentunteesta: olen epätoivon vimmalla ottanut yhteyttä kouluun(rehtori, kuraattori, terv.hoitaja, opettaja jne.) ja sosiaalitoimeen saadakseni heitä kohdistamaan huomionsa minun nuoreeni. Vaikka hyvä tarkoitukseni on saada hänelle apua, tuntuu kuin pettäisin poikani joka kerta, kun puhun hänen asioistaan muille. Kyllähän tästä pitäisi oman porukan kesken selvitä. Vaan kun...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti