Viimeaikaisia kuulumisia

Vähän aikaa on taas vierähtänyt edellisestä päivityksestäni. Huomaan, että kirjoitustiheys harvenee, jos on kiirettä ja stressiä. Eniten kaikkeen aktiivisuuteeni vaikuttaa työasiat. Jos kotona sattuu jotain iloista tai surullista, siitä tulee helpommin vuodatettua tänne blogiin.

Töissä on tällä hetkellä käynnissä melkoinen rumba: muutoksia, muutoksia ja muutoksia. Pitää miettiä koko prosessi uusiksi ja ottaa huomioon vielä muiden projektit, koska kaikki vaikuttaa kaikkeen. Lisäksi työpäivään pitää mahduttaa ylimääräisiä töitä muutaman kuukauden ajan. Itsellä on pelko, että jaksanko, mutta pomo on luottavainen. Pomo tosin ei tiedä, miltä minusta tuntuu ja kuinka valvon aamuöitä erilaisten ongelmien parissa. Aivot surahtaa käyntiin aina aamuöisin ja yritän ratkaista ongelmia sängystä käsin. Vaikka tiedän sen turhaksi, niin en ainakaan toistaiseksi ole mahtanut stressaamiselle mitään. Työni tapahtuu yksin, eivätkä muut kollegat tiedä kaikkea, mitä teen. Siksi en voi kuvailla asioita kenellekään, koska heitä ei kiinnosta ja he eivät tiedä, mitä kaikkea teen. Ennen oli niin mukavaa, kun samassa huoneessa istui kanssani samaa työtä tekevä kollega. Ongelmat eivät koskaan kasvaneet niin isoiksi, etteikö niitä voitu kaverin kanssa ratkoa. Firman vähennystoimien jälkeen olen jäänyt kutakuinkin yksin. Samantapaista työtä tekevä kollega löytyy enää firman naapurimaan toimipisteestä. Hänen kanssaan tulee soiteltua viikoittain, mutta se ei voita sitä, mitä oli ennen. Yhyy, säälin itseäni...


Poikakultani sitä vastoin on yllättänyt minut iloisesti jo monta kertaa:
- hän on saanut työpajan myötä elämäänsä rytmiä.
- hän osallistuu parhaillaan nuorisokodin järjestämään peräti 7 viikkoa kestävään yksin asumisharjoitteluun ja rakastaa sitä.
- hän on korottanut pajalla peruskoulun kemian numeroa vitosesta seiskaan. Arvostan!
- hän käy mahdollisuuksien mukaan pelaamassa sulkista isänsä kanssa pari kertaa viikossa.
- hän kertoi vaa'alla käydessään laihtuneensa 10 kiloa masennuslääkkeen lopettamisen jälkeen. Uskon, että painon putoamiseen on vaikuttanut kaikki yllä mainitut seikat.
- neljän vuoden tauon jälkeen poika lähti mukaan vaarinsa luo eilen, kun vietimme siellä isänpäivää etukäteen. Masennuttuaan hän ei ole ollut valmis lähtemään kanssamme minnekään. Iso peukku!
- juuri äsken hän lupasi lähteä mukaan moikkamaan myös toista vaariaan isänsä kanssa.

Pojan onnistumiset vaikuttavat suoraan omaan kotimielialaani. Olen jakanut mieleni kahtia: työmielialaan, joka on tällä hetkellä heikko ja kotimielialaan, joka on nyt vahvempi kuin aikoihin. Sitten, kun oppisi pitämään nämä kaksi mielialaa erossa toisistaan. Tuo työmieliala kun tuppaa sekoittumaan kotimielialaan turhankin usein. Juuri nytkin kamppailen massiivista maanantaikompleksia vastaan, vaikka tiedän, etten kotoa käsin voi vaikuttaa töihin. On nää tippaleipäaivot sitten vänkä juttu.

Ai niin, koiran kuulumiset vielä. Rakas turriaisemme juoksi perjantaina niin lujaa metsässä, että menetti mutkassa tasapainonsa ja meni mukkelismakkelis. Mitään ei mennyt varsinaisesti rikki, jos ei lasketa sitä, että koira könkkää nyt kuin olisi satavuotias. Päätimme juuri antaa jäykistelylle viikon toipumisajan, mutta sitten mennään lääkärille, jos ei pää ja jalat ala nousta entiseen malliin.