Ystävyys ei myöskään ole pelkkää iloa

Katson TV:stä Apollo 13 -elokuvaa. Katsomisen keskeyttää pojan katoaminen pihalle ensin tupakalle ja kohta perään puhumaan puhelua. Pian hän tulee sisään ja menee huoneeseensa huutaen hyvää yötä. Palaan elokuvan pariin. Pian poika puhuu taas puhelimessa, kello on puoli yksitoista illalla. Hetken kuluttua hän huutaa puhelimeen kiihkeitä vihaa uhkuvia sanoja. Vihaansa hän tehostaa potkimalla ja hakkaamalla seiniä.

Meteli on huolestuttava. Ryntään pojan huoneeseen ja keskeytän raivoamisen. Puhelu on päättynyt ja poika nyyhkyttää. Yritän lohduttaa, minua tyrkitään pois. Poika makaa epätoivoisena sängyllään ja kertoo vihaavansa erästä ystävänsä ystävää, joka on ollut "supertyhmä, eikä ansaitse elää!!!"

Tyttökaveri on antanut ystävänsä katsoa puhelimestaan pojan ja tytön välisiä henkilökohtaisiksi tarkoitettuja keskusteluja. Poika on siitä aivan poissa tolaltaan ja ymmärrän häntä niin hyvin, että kurkkua kuristaa. Poika ei kuuntele neuvojani, kun pyydän häntä jättämään tuollaiset omaan arvoonsa ja olemaan soittelematta vähään aikaan. Sanon, että jos hän antaa tytön vähän aikaa olla rauhassa, he pystyvät varmasti sopimaan asian rauhallisesti myöhemmin ja ilman tätä typerää kolmatta osapuolta. Tällä hetkellä poika tietää vain sen, että haluaa suunnilleen tappaa tämän ilkeiljäkaverin.

Samaan syssyyn poika kertoo uudelleen, kuinka hänellä on ongelmia ulkonäkönsä suhteen. Hän kertoo olevansa lihava ja yököttävä. Hän ei myöskään kykene tekemään asialle mitään, kun kyselen liikunnasta ja syömisistä. Hänellä ei kertomansa mukaan riitä kärsivällisyys pitkään laihduttamiseen ja liikuntaan, vaan hän haluaisi tulla laihaksi pieraisemalla = heti. Hän ei usko minua, kun kerron, että hän on viehättävä poika. Turha väittää, että hän on laiha, kun ei sitä kerran ole, joten en yritä esittää mitään tekopyhiä laihuusjuttuja. Yritän vain näyttää ymmärtävältä ja oikeasti ymmärränkin ja toivon, että hän ymmärtää, että hänellä on täysi tukeni.

Sydämeni murtuu lisää hänen puolestaan. Miksi en voi ottaa taakkaa häneltä pois ja antaa iloista mieltä tilalle? Milloin on MINUN POIKANI vuoro saada maistaa elämän ihanaa puolta? Milloin on MINUN POIKANI vuoro herätä uuteen aamuun virkeänä ja uteliaana? Miksen minä voi saada hänen murheitaan itseeni ja niin parantaa hänen pahan olonsa?

Poika itkee edelleen. Kohta kuulen hänen kokoavan itsensä. Hän tulee huoneestaan ja kertoo menevänsä pihalle tupakalle, mutta ei aio lähteä minnekään, joten minun ei tarvitse olla huolissani hänestä. Hän sanoo vielä ohimennen "anteeksi", en meinaa kuullakaan sitä. Aikaisemmin, tunteiden ollessa kuumimillaan poika sanoi minulle, etten voi estää häntä lähtemästä vaikka tappamaan tätä paskaa frendiä. Siinä kohtaa sanoin, etten varmasti pystyisikään hänelle mitään, mutta tulisin kyllä perässä vaikka mikä olisi ja tekisin kaikkeni saadakseni hänet takaisin kotiin. Kerroin myös olevani valmis soittamaan vaikka kaikille viranomaisille saadakseni apua, jos hän alkaisi hölmöillä. Ja huoneen oven läpi tulisin sillä minuutilla, jos tuntuisi, että hänellä on jokin hätänä. Aiemmin hän vain nauroi pilkallisesti sanoilleni, mutta uskoi kai mietittyään, että ei hänen kannata alkaa hölmöillä.

Kultainen pieni linnunpoikani, kuinka rakastankaan häntä. Näissä tilanteissa kroppani muistaa aina pojan masennusajat, kun ei koskaan tiennyt töistä tullessaan olisiko paikat hajotettu tai muuta ikävää tapahtunut. Maha kääntyy ympäri joka kerran, vaikka tilanne ei ole pahojen aikojen jälkeen äitynyt enää niin pahaksi. Toilettireissu edessä ennen pitkää tänä yönä.

Ystävät eivät aina ymmärrä, mitä on luottamus. Ei henkilökohtaisia viestejä anneta muiden katsottavaksi ja arvosteltavaksi.